AfterDawn logo

Googlen sisällä kuohuu – Työntekijä erotettiin naiskäsityksen takia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Piilaaksossa kilpaillaan paitsi kovan luokan osaajista, niin teknologiayhtiöt ovat rekrytoinneissaan alkaneet ottaa entistä enemmän huomioon ihmisten etnisyyteen ja sukupuoleen liittyviä tekijöitä. Erilaisista diversity-raporteista on tullut alan käytäntö.

Teknologiayhtiöitä on syytetty valkoisten miesten suosimisesta palkkauksessa. Tätä mielikuvaa yritykset haluavat hälventää raporteillaan ja muuttamalla rekrytointikäytäntöjään. Kehityssuunta on poikinut myös kritiikkiä, sillä sukupuoli tai ihonväri ei saisi olla peruste palkata erilaisia ihmisiäkään. Kysymys on kuumapuheenaihe Piilaaksossa, mikä näkyy myös Googlen sisällä sattuneessa tapauksessa.

Eräs Googlen työntekijä laati muistion, jossa hän kirjoitti kuinka naiset eivät voi biologiansa takia olla yhtä menestyviä alalla kuin miehet. Tiedon tultua julkisuuteen Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai on joutunut tuomitsemaan väitteet. Kohtauksella oli kirjoituksen laatijan näkökulmasta vakavammat seuraukset, sillä Bloombergin mukaan hänet on erotettu yhtiöstä.


Kirjoitus ehti olla esillä Googlen omassa sisäisessä viestinnässä neljän päivän ajan ennen kuin se poistettiin. Kirjoitus levisi yhtiön sisällä kulovalkean tavoin viikonlopun aikana ja herätti paljon keskustelua puolesta ja vastaan.

Kirjoittajan erottamisen oikeutus tulee todennäköisesti herättämään myös paljon näkemyksiä Googlen sisällä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT