AfterDawn: IT-alan uutiset

Tutkijat kehittivät lähes virrattoman lämpötila-anturin

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 2.7.2017 19:04

Tutkijat kehittivät lähes virrattoman lämpötila-anturin Yhdysvaltain Kaliforniassa sijaitsevan yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen lämpötilasensorin, joka ei tarvitse juuri ollenkaan virtaa toimimiseen, kertoo Engadget. UC San Diegon yliopiston tutkimus julkaistiin Nature-tiedelehden Scientific Reports-osastolla.
Tutkijoilla on ollut päämääränä kehittää järjestelmiä, jotka vaativat vain minimaalisesti virtaa, jolloin niitä pystyttäisiin käyttämään yhtäjaksoisesti vuosia pienelläkin akulla. Tähän päästään tutkija Hui Wangin mukaan periaatteella, jota transistorisuunnittelussa yleensä pyritään välttämään.

Huin mukaan transistorien pienentyessä niiden seinät ohenevat, jolloin elektronivuotoa voi tapahtua. Yleensä tämä on huono asia, mutta tässä tapauksessa sitä käytetään hyväksi. Tämän lisäksi virtaa säästetään tavalla, jolla anturi muuttaa lämpötilan digitaaliseksi tiedoksi.

Lopputuloksena on lämpötilasensori, joka käyttää 628 kertaa vähemmän virtaa kuin nykykäytössä olevat virtapiheimmät sensorit. Tarkemmin sanottuna sensorin virrankulutus on noin 113 picowattia eli 0.000000000113 wattia.

Sensorilla pystytään mittaamaan lämpötila -4 ja 104 Fahrenheitin välillä, joka tarkoittaa lämpötilaväliä -20 Celsius-asteesta aina 40 asteen lämpötilaan. Heikkouksista kerrotaan hieman hitaampi lukemien antotahti, joka tapahtuu noin kerran sekunnissa.

Potentiaalia uudella sensorilla on monenlaisiin sovelluksiin, joista tietysti pienikokoinen elektroniikka ja mobiililaitteet ovat ehdottomasti yksi tärkeimmistä. Lämpötilaskaala soveltuu esimerkiksi ihmiskehon lämpötilan mittaamiseen, jossa ei ole myöskään haittaa hitaammasta mittauksesta.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Uno-korttipeli julkaistiin iPhonelle ja Androidille Uno-korttipeli julkaistiin iPhonelle ja Androidille (18.1.2019 10:30)
Legendaarinen korttipeli Uno on ilmestynyt nyt ilmaisena mobiilipelinä. Peliä voi pelata maailmanlaajuisesti niin iOS- kuin Android-laitteillakin. Oikeudet peliin omistava Mattel on aiemmin ....
1 kommentti
Uudet HoloLens-lasit tulevat aivan pian? Microsoft järjestää tilaisuuden Uudet HoloLens-lasit tulevat aivan pian? Microsoft järjestää tilaisuuden (18.1.2019 09:46)
Microsoft on lähettänyt medialle kutsun MWC-messuille, jossa ohjelmistojätti aikoo kertoa uutisia toimitusjohtajansa voimin. Voisi siis olettaa, että kyseessä ei ole mistään turhanpäiväisestä tilaisuudesta. ....
Varoitus – Tältä Google voi näyttää EU:n päätösten takia Varoitus – Tältä Google voi näyttää EU:n päätösten takia (18.1.2019 09:27)
Syyskuussa Euroopan parlamentti hyväksyi kiistellyn tekijänoikeusdirektiivin, jonka on pelätty tuovan mukanaan sisällöntuottajille maksettavan linkkiveron ja lisäävän palveluntarjoajien vastuuta ....
1 kommentti
Uusi vuoto paljastaa jälleen Galaxy S10:n erikoisen kamerakolon Uusi vuoto paljastaa jälleen Galaxy S10:n erikoisen kamerakolon (17.1.2019 21:18)
Samsungin kymmenen vuoden Galaxy-taivalta juhlitaan 20. helmikuuta, jolloin tietysti luvassa on myös uusi Galaxy S10 -lippulaivapuhelin. Jonkin verran laitteesta tiedetään, mutta paljon on ....
1 kommentti
Microsoft paljasti Windows 10 -uudistuksia: Hakupalkki ja Cortana erotetaan toisistaan Microsoft paljasti Windows 10 -uudistuksia: Hakupalkki ja Cortana erotetaan toisistaan (17.1.2019 19:11)
Microsoft on paljastanut virallisessa Windows-blogissa uusia tietoja tulevasta päivityksestä. Windows Insider -testaajille saapunut Windows 10 Insider Preview Build 18317 muuttaa erityisesti ....
1 kommentti

Viimeisimmät uutiskommentit

Uutisarkisto