Everything voi olla ensimmäinen Oscar-ehdokkuuden saanut peli

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 8.6.2017 20:40

Everything voi olla ensimmäinen Oscar-ehdokkuuden saanut peli Taiteenlajina videopelit ovat varsin nuori ilmiö. Kenties 80-luvulta saakka sitä on voinut jossain mielessä pitää taiteena, mutta erityisesti uuden vuosituhannen myötä pelikehittäminen on noussut sellaisiin sfääreihin, että se kilpailee jo valtavirrassa Hollywoodin kanssa rintarinnan.
Pelialalla onkin jo mm. omat palkintogaalansa, mutta nyt ensimmäistä kertaa peli voi päästä osaksi myös Hollywood-kansan ihannoimaan Oscar-gaalaa. Everything-simulaatiopelin kehittäjä David O'Reilly kertoo Twitterissä, että pelin traileri on läpäissyt Oscar-gaalan järjestäjän (Academy of Motion Picture Arts and Sciences) testin soveltuvuudesta Oscar-ehdokkaaksi.

Tämä ei vielä tarkoita, että Everything olisi lähellä voittoa tai edes ehdokkuutta omassa kategoriassa, mutta se on joka tapauksessa ensimmäinen peli, joka on soveltunut Oscar-ehdokkaaksi.

Pelin 11 minuutin mittainen traileri hakee ehdokkuutta lyhyt animaatioelokuva -kategoriassa (animated short film). Se esittelee simulaalitiopelin mukautuvuutta pienimmistä eliöistä aina avaruustasolle asti. Trailerin taustalla kerronnasta huolehtii edesmennyt brittifilosofi Alan Watts. Traileri voitti viime kuussa Vienna Independent Shorts -filmifestivaaleilla tuomariston palkinnon.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tämän takia alkuperäinen USB-johto sopi vain yhdessä asennossa Tämän takia alkuperäinen USB-johto sopi vain yhdessä asennossa (26.6.2019 06:07)
USB on kaikille tuttu liitin, jolla saa liitettyä laitteen kuin laitteen tietokoneeseen kiinni. Vuonna 1996 valmistuneissa teknisissä tiedoissa oli kuitenkin yksityiskohta, joka on saanut ihmiset ....
Apple osti itsestään ajavia autoja kehittäneen yrityksen Apple osti itsestään ajavia autoja kehittäneen yrityksen (26.6.2019 05:48)
Apple on ostanut aiemmin kiertäneiden huhujen mukaisesti Drive.ai-tekoäly-yrityksen, joka kehittää itsestään ajavat autot mahdollistavaa järjestelmää. Drive.ai on yrityksenä varsin nuori, sillä ....
Suomalaiset innostuivat eSIMistä – Myyntiä laajennetaan koko Suomeen Suomalaiset innostuivat eSIMistä – Myyntiä laajennetaan koko Suomeen (25.6.2019 17:43)
DNA aloitti eSIM-liittymien myynnin Helsingin Kampissa sijaitsevassa liikkeessään toukokuun 28. päivänä. Operaattori lupasi tarkastella myynnin laajentamista uudelleen kysynnän mukaan. Kysyntä ....
Bill Gates myöntää tehneensä suuren virheen – Se näkyy vahvasti edelleen Bill Gates myöntää tehneensä suuren virheen – Se näkyy vahvasti edelleen (25.6.2019 06:07)
Microsoftin omistaja ja pitkään ohjelmistojättiä toimitusjohtajan paikalta luotsannut Bill Gates myöntää tehneensä yhden suurimmista virheistä – ja se on Androidille häviäminen ekosysteemien sodassa. ....
Harry Potter ei yllä lähellekään Pokemon Gon tasoa – Tuotto jää kauas taakse Harry Potter ei yllä lähellekään Pokemon Gon tasoa – Tuotto jää kauas taakse (25.6.2019 05:54)
Vaikuttaisi siltä, että Pokemon Go -hittilanseerauksen toisintaminen on todella vaikeaa. Se ei tahdo onnistua edes Pokemon Gon kehittäneeltä Nianticilta, sillä viime viikolla sovelluskauppoihin ....

Uutisarkisto