AfterDawn: IT-alan uutiset

Google haastaa Spotifyn ja Apple Musicin pidemmällä testijaksolla

Kirjoittaja AfterDawn @ 30.5.2017 19:23 Kommentteja (2)

Google haastaa Spotifyn ja Apple Musicin pidemmällä testijaksolla Jokaisella itseään kunnioittavalla teknologiajätillä täytyy tietysti olla oma musiikkipalvelu haastamassa Spotifyä. Tätä on yrittänyt ainakin Sony, sekä tietysti Apple ja Google.
Tähän mennessä kenties eniten panostanut Apple on onnistunut parhaiten, mutta Googlekin pyrkii lyömään kapuloita rattaisiin entistä kovemmin. Onhan hakujätillä valtaisa joukko Android-käyttäjiä, joiden muuttaminen musiikkiasiakkaiksi luulisi olevan helppoa.

Nyt yhtiön uusi strategia on tarjota entistä laajempaa kokeiluaikaa. Uusi testijakso on lanseerattu hiljattain ja se mahdollistaa Google Play Musicin ilmaiskäytön parhaimmillaan jopa peräti neljän kuukauden ajan.

Aiemmin yhtiö on tarjonnut maksimissaan 90 päivän eli kolmen kuukauden testijaksoa, jonka jälkeen aletaan veloittaa noin kympin kuukausimaksua. Nyt erikoistarjous antaa Yhdysvalloissa neljän kuukauden testijakson ja Suomessa kokeiluaikaa on nostettu kahteen kuukauteen.

Koska kyseessä on erikoistarjous, niin voi olettaa, ettei se ole saatavilla loputtomasti. Niinpä jos haluatkin kokeilla vaihtoehtoa esimerkiksi Spotifylle tai kenties arvioida olisiko palvelusta kympin kuukausihinnan arvoinen, niin suuntaa tänne.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

131.5.2017 9:40

Applella on kolme kuukautta suomessakin...

231.5.2017 9:40

Applella on kolme kuukautta suomessakin...

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Magic Leap -lasit saivat vakuuttavan tukijan – Luvassa hyvää äänentoistoa? Magic Leap -lasit saivat vakuuttavan tukijan – Luvassa hyvää äänentoistoa? (22.9.2018 15:30)
Laadukkaista audiotuotteista tunnettu Sennheiser aloittaa yhteistyön vasta ensimmäisen kaupallisen tuotteensa julkaisseen Magic Leapin kanssa. Magic Leapin tuotekehitys on painottunut laajennettua ....
Piratismi ei tappanutkaan musiikkia – Kasvaa kovaa vauhtia Piratismi ei tappanutkaan musiikkia – Kasvaa kovaa vauhtia (22.9.2018 10:29)
Yhdysvaltojen musiikkiteollisuuden etujärjestö RIAA on julkaissut tilastotietoa millaisessa jamassa ala nykyisin on. Ala on ollut suurten muutosten kourissa, mutta se on kuitenkin päässyt kiinni ....
1 kommentti
iPhone XS purettiin osiin – Sisältä löytyi pieni yllätys iPhone XS purettiin osiin – Sisältä löytyi pieni yllätys (22.9.2018 09:09)
Uusien iPhonien tullessa markkinoille, tietyistä asioista on tullut perinteitä. Puhelimet tulevat myyntiin seuraavan viikon perjantaina, sitä ennen teknologiamediat julkaisevat laitearvostelunsa ....
Keskihintainen älypuhelin hakusessa? Tällaisia ominaisuuksia saa noin 200 eurolla Keskihintainen älypuhelin hakusessa? Tällaisia ominaisuuksia saa noin 200 eurolla (22.9.2018 08:52)
Tällä viikolla Samsungilta putkahti uusi Galaxy A7 -älypuhelin, mutta keskihintaisten puhelimien anti ei jäänyt siihen. Yhtiö nimittäin paljasti uudet J-sarjan Galaxyt, jotka hintansa puolesta ....
PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan (21.9.2018 16:28)
Suoratoistopelaamiseen tarkoitettu PlayStation Now -palvelu muuttaa joiltain osin toimintastrategiaansa, sillä tulevaisuudessa valikoituja pelejä on mahdollista ladata omalle konsolille ja niitä ....

Uutisarkisto