AfterDawn: IT-alan uutiset

Parlamentti haluaa eroon maarajoituksista – Halvat eurooppalaiset nettikaupat avautuvat suomalaisille

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 26.4.2017 11:18

Parlamentti haluaa eroon maarajoituksista – Halvat eurooppalaiset nettikaupat avautuvat suomalaisille Euroopan parlamentti on äänestänyt lakialoitteesta, jonka tavoitteena on kieltää digitaalisiin palveluihin lisättyjen maarajoitusten käyttö. Äänestyksen pohjalta parlamentti alkaa nyt neuvotella EU-jäsenmaiden kanssa säädösten viemisestä kansalliseen lainsäädäntöön.
Periaatteessa maarajoitusten kielto tarkoittaa sitä, että Netflix tai Spotify eivät voisi estää esimerkiksi suomalaista ostamasta tilausta Kroatiasta, jossa se saattaisi olla edullisempi kuin asiakkaan kotimaassa. Suurimmat vaikutukset päätöksellä lienee kuitenkin verkkokauppaan, jossa kaupat eivät voi enää estää ulkomailla asuvia henkilöitä asioimasta haluamallaan maasivulla. Verkkokauppajätti Amazon toimii jo tällä periaatteella, sillä suomalaiset voivat esimerkiksi ostaa tavaraa Saksan Amazonista.

Parlamentin ehdotus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että verkkokauppojen toimituskustannukset lähtisivät nousuun. Palveluiden ei nimittäin tarvitse toimittaa asiakkaan tilaamia tavaroita tilaajamaahan, vaan asiakkaan pitää itse järjestää toimitus jos jälleenmyyjä ei sitä suostu järjestämään.

Lakihankkeen tavoitteena on yhtenäistää digitaalisia sisämarkkinoita ja tehdä näin EU:sta yhä houkuttelevampi markkina palveluntuottajien näkökulmasta.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kehittääkö Apple omaa biometristä piiriä Apple Watchiin? Kehittääkö Apple omaa biometristä piiriä Apple Watchiin? (15.8.2018 06:49)
Applesta on kuoriutunut iPhonen menestyksen tiimellyksessä aktiivinen piirikehittäjä. Yhtiö käyttää jo nykyisin omaa A-sarjan järjestelmäpiiriä iPhoneissa, S-sarjan piirejä Apple Watch -älykelloissa ....
Applelta ei tule autoa vielä hetkeen – Haastaa Teslan vasta vuonna 2023 Applelta ei tule autoa vielä hetkeen – Haastaa Teslan vasta vuonna 2023 (15.8.2018 06:33)
Harvinaisen osuvista ennustuksistaan tunnettu Apple-analyytikko Ming-Chi Kuo arvelee teknologiajätin laajenevan automarkkinoille vuosien 2023–2025 aikana. Uudessa katsauksessaan Kuo ei perustele ....
Googlen sijaintihistoria voi johtaa harhaan – Seuraa sijaintiasi vaikka kytkisit pois päältä Googlen sijaintihistoria voi johtaa harhaan – Seuraa sijaintiasi vaikka kytkisit pois päältä (15.8.2018 06:18)
Google seuraa palveluidensa käyttäjien sijaintia silloinkin kun asetuksista on erikseen keskeytetty sijaintihistorian toiminta, väittää Associated Press. Palveluiden toiminnalle on haettu vahvistus ....
Nvidia härnää pelaajia – Esitelläänkö GeForce RTX 2080 ensi viikolla? Nvidia härnää pelaajia – Esitelläänkö GeForce RTX 2080 ensi viikolla? (14.8.2018 18:17)
Nvidia paljasti vasta Turing-arkkitehtuuriin perustuvan Quadro RTX 8000 -sarjan grafiikkaohjaimet, jotka tuovat potkua ammattimaisen mallintamisen tarpeisiin. Kuluttajille ja pelaajille on niin ....
Fortnite saatavilla Androidille – Näin pääset pelaamaan Fortnite saatavilla Androidille – Näin pääset pelaamaan (14.8.2018 12:49)
Tämän hetken hittipelin Fortniten kolmen päivän yksinoikeus Androidilla on päättynyt ja nyt se on myös saatavilla muille laitteille. Alkuun pääseminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin ....
1 kommentti

Uutisarkisto