AfterDawn logo

Googlen tekoäly haastaa maailman ykkösen "maailman vaikeimmassa pelissä"

Matti Robinson Matti Robinson

Googlen Deepmind on tekoälyjen kermaa ja sen toimintaa on nähty useilla elämän osa-alueilla olipa kyse huuliltaluvusta tai erityisesti Go-lautapelin pelaamisesta. Molemmissa tapauksissa tekoäly päihittää keskivertoihmisen, mutta miten on pelin osalta, kun laudan toiselle puolelle asettuu huipputason ammattilainen?

No, itseasiassa, myös silloin Deepmind voittaa, joskaan ei täydellisesti. Deepmindin AlphaGo-sovellus voitti Go-mestari Lee Sedolin viime vuonna maailman vaikeimmaksi peliksikin tituleeratussa pelissä, mutta nyt edessä on kenties vielä suurempi haaste.

Googlen Deepmind-tiimi on lyönyt hynttyyt yhteen Go-pelaajien tämän hetkisen ykkösen, kiinalaisen 19-vuotiaan Ke Jien kanssa. AlphaGo ja Jie ottelevat Future of Go -tapahtumassa toukokuun loppupuolella. Tapahtumassa tuhansia vuosia vanhan pelin saloihin tutustutaan tekoälyn ja traditionaalisemman ihmisälyn voimin viiden päivän ajan.


Tarjolla on kyseisen 1v1-ottelun lisäksi myös pari ja tiimipelejä, joihin AlphaGo osallistuu.

Oheisella videolla Go-mestarit kertovat kuinka alunperin melko nuivasti Go-yhteisöön vastaanotettu AlphaGo on onnistunut uudistamana peliä siten, että monet löytävät uudenlaisia tyylejä pelata. Sekä Sedol että Jie ovat 9 danin Go-mestareita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT