AfterDawn: IT-alan uutiset

Supercellin suuromistaja osti ison palasen Teslasta

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 29.3.2017 11:17

Supercellin suuromistaja osti ison palasen Teslasta Supercellin osakekannasta enemmistöosuuden itselleen viime vuonna hankkinut kiinalainen Internet-jätti Tencent on ostanut viiden prosentin osuuden sähköautoyhtiö Teslasta. Kaupan arvo on yhteensä 1,8 miljardia dollaria.
Tesla valmistautuu parhaillaan Model 3 -sähköauton massatuotannon aloittamiseen, minkä lisäksi yhtiöllä on kiikarissa Gigafactory-akkutehtaan rakentaminen Eurooppaan. Suurivolyymisen auton tuotannon ylösajoon liittyvät riskit sekä akkutehtaan muodostaman tarve pääomalle ei näytä pelottavan Tencentiä niin paljoa, että se olisi lykännyt ostojaan myöhemmäksi.

Tencentin omistus voi osaltaan helpottaa Teslaa laajentamaan toimintaansa Kiinaan, jossa sähköautoille on huutava pula suuria kaupunkeja riivaavan saasteongelman takia.

Tesla valmisti viime vuonna yhteensä noin 84 000 sähköautoa. Yhtiön tavoitteena on kasvattaa ensi vuonna tuotantoa 500 000 autoon Model 3:n lanseerauksen myötä.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
2 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto