AfterDawn logo

Musk aikoo seuraavaksi kehittää aivotietokoneen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Elon Musk on miljoonan idean mies, joka tuntuu tarttuvan kiinni yhä utopistisimmista projekteista. Wall Street Journalin mukaan Musk aikoo seuraavaksi kehittää teknologiaa, jonka avulla aivoihin voisi ladata ajatuksia.

Aivot ja tietokoneen välistä tiedonsiirtoteknologiaa Musk lähtee kehittämään Neuralink-nimisen startupin voimin. Teslan ja SpaceX:n perustajan lisäksi yhtiön perustajiin kuuluu Max Hodak, jonka mukaan Neuralink on vasta alkuvaiheessa ja yhtiö hakee edelleen muotoaan. Neuralink on kuitenkin onnistuntu rekrytoimaan muutamia tekoälyn huippututkijoita riveihinsä.

Vaikka Neuralinkin kehittämä tuote kuulostaakin scifi-fantasialta, niin sillä voi hyvinkin olla jo kilpailija. BusinessInsiderin mukaan Facebookin F8-tutkimusyksikössä kehitetään myös aivot tietokoneeseen yhdistävää teknologiaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT