AfterDawn: IT-alan uutiset

YouTubea katsotaan päivittäin miljardin tunnin edestä

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 28.2.2017 09:07

YouTubea katsotaan päivittäin miljardin tunnin edestä Ihmiset katsovat YouTubesta nettivideoita päivittäin jo yli miljardin tunnin edestä. Katselumäärä on jopa kymmenkertaistunut vuodesta 2012.
Näin suuria katselumääriä ei voida ylläpitää kovin pitkään ellei palveluun tule jatkuvalla syötöllä lisää katsottavaa. Tässäkin YouTube on onnistunut erinomaisesti, sillä palveluun ladataan joka minuutti 400 tunnin edestä uutta materiaalia – vuorokaudessa uutta katsottavaa syntyy palveluun 65 vuoden edestä. YouTube ei pärjää ainoastaan määrässä, vaan myös palveluun lisätyn videosisällön laatu on parantunut oleellisesti.

Tuoreimpien lukujen valossa YouTubella alkaa olla jo tarpeeksi hartioita perinteisen TV-markkinan haastamiseksi. Esimerkiksi nettipalvelun tarjoamat laajat kohdentamismahdollisuudet voivat houkutella mainostajia siirtämään mainosbudjettia television mainoskanavilta YouTubeen.

YouTuben kannattavuus on kuitenkin edelleen suuri mysteeri. Vuonna 2014 julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan YouTube tekisi nollatulosta, eli se ei varsinaisesti tuota mitään, muttei ole omistajalleensa myöskään mikään suuri rahareikä.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nuoret vaihtavat television älypuhelimeen – ja kanavien tilalle on tullut YouTube Nuoret vaihtavat television älypuhelimeen – ja kanavien tilalle on tullut YouTube (22.3.2019 14:09)
Älypuhelimista on muodostunut nuorison keskuudessa kiistatta suosituin massamedian muoto Yhdysvalloissa. Tutkimusyhtiö Nielsenin tekemän tutkimuksen mukaan 34 prosenttia 18–34-vuotiaiden käyttämästä ....
Sydämentahdistimista löytyi haavoittuvuus – Avaa portit hakkereille Sydämentahdistimista löytyi haavoittuvuus – Avaa portit hakkereille (22.3.2019 08:34)
Yhdysvaltalaisen Medtronicin valmistamista sydämentahdistimista on löytynyt haavoittuvuus, jota hyödyntämällä tahdistimen lähellä oleva hyökkääjä voi puuttua tahdistimen toimintaan. Koska ....
3 kommenttia
Microsoft julkaisee uuden Xboxin toukokuun alussa Microsoft julkaisee uuden Xboxin toukokuun alussa (22.3.2019 07:59)
Microsoftin on odotettu esittelevän kevään aikana digitaalisiin medioihin pelkästään nojaavan uuden konsolin. Uusien tietojen mukaan Xbox One S All-Digital Edition -nimen saanut konsoli tulee ....
Apple ei haastakaan Netflixiä – Ensi viikon salat paljastuivat Apple ei haastakaan Netflixiä – Ensi viikon salat paljastuivat (22.3.2019 07:39)
Apple on ladannut kovat odotukset ensi viikolla esiteltävään suoratoistopalveluun. Tämä on nähty jo tällä viikolla, kun Apple paljasti kolmena päivänä uusia laitteita: se haluaa selvästi median ....
Facebook mokasi todella pahasti – Satojen miljoonien käyttäjien salasanat saattoivat paljastua Facebook mokasi todella pahasti – Satojen miljoonien käyttäjien salasanat saattoivat paljastua (22.3.2019 07:24)
Facebookin tietoturvan taso ei herätä erityisen suurta luottamusta tuoreimman uutisen jälkeen. Yhteisöpalvelu on nimittäin myöntänyt, että satojen miljoonien käyttäjien salasanat ovat olleet ....

Uutisarkisto