AfterDawn logo

Verokikkailulle loppu: Verovapaa nettikauppa Ahvenanmaalta loppumassa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Nettishoppailu EU:n ulkopuolella sijaitsevissa verkkokaupoissa kallistuu tulevaisuudessa, kun EU muuttaa postimyyntiin liittyvää verolainsäädäntöä. Nykyisellään vähäarvoiset tilaukset ovat verottomia, mutta Turun Sanomien mukaan niin ei välttämättä ole enää jatkossa.

EU:n kaavaileman muutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2021 ja sen arvioidaan tuovan noin seitsemän miljardin euron lisätulon jäsenvaltioille. Suomen kohdalla valtion budjettiin voisi tulla 107 miljoonaa euroa lisätuloja. Vähäarvoiseksi luetaan kaikki alle 22 euron tilaukset. Vaikka lakimuutoksella saadaankin lisää verotuloja, niin sitä perustellaan kuitenkin verkkokauppojen tasavertaisemmalla kohtelulla.

Muutoksella voi myös olla konkreettisia vaikutuksia suomalaisten verkkokauppojen toimintaan. Ahvenanmaa kuuluu EU:hun, mutta se ei kuulu EU:n veroliittoon. Vuoden 2021 jälkeen sieltä ei pystytä toimittamaan arvonlisäverovapaasti pieniä tilauksia. Verovapautta ovat hyödyntäneet erityisesti mediatalot, kuten Otava (Suomalainen Kirjakauppa) ja Valitut Palat. Myös CDON hyödyntää Ahvenanmaan verovapautta – vuosi sitten yhtiö sai verottajalta neljän miljoonan mätkyt ilmoittamatta jätettyjen arvonlisäverojen takia.


Åland Postille arvonlisäverovapaus on tuonut paljon lisätöitä ja yhtiö on myös laajentanut varastojaan verkkokauppatilausten takia.

4 KOMMENTTIA

avthein1/4

Kyseessä onkin ollut ainut köyhemmän kansanosan saatavilla oleva "veronkierto". Toivottavasti EU myös lopettaa samalla myös rikkaidenkin veronkierrot...

kerma2/4

Itse päätin irtisanoa ainakin sskk.n , Kiitos AF valistavasta uutisesta. Olen tietämättäni tukenut näitä veronkiertäjiä, mutta nyt se on loppu. Olen "köyhä", mutta en niin köyhä, että tarvitsee itsearvo menettää. Maksan veroni mielellään, ainostaan sillä Suomi säilyy Suomena.

syrtek663/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kerma:

Itse päätin irtisanoa ainakin sskk.n , Kiitos AF valistavasta uutisesta. Olen tietämättäni tukenut näitä veronkiertäjiä, mutta nyt se on loppu. Olen "köyhä", mutta en niin köyhä, että tarvitsee itsearvo menettää. Maksan veroni mielellään, ainostaan sillä Suomi säilyy Suomena.

Ihan turhaan, Suomi ei pysy Suomena koska Suomi on kohta eurostoliiton liittovaltio. Tosiaakin elitistien veronkierto ei lopu ennenkuin Eu on raunioina.

harlikka4/4

Olishan toi verotus ollut mahdollista aina. Ei se ole kun, hallituksesta kiinni mihin sen alv rajan vetää. Ennen oli 10€ ja nyt 5€. Ei auta kun, pyytää kiinalaisilta kauppiailta 1€ kuitteja niin sillähän siitä päästään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT