AfterDawn logo

Scorsesen Oscar-voittajia pursuilevan mafiaelokuvan oikeudet Netflixille?

Matti Robinson Matti Robinson

Netflixin elokuvatuotanto on ollut vielä varsin dokumenttipainotteista, mutta samalla, kun alkuperäistuotanto sarjapuolella on ottanut harppauksia eteenpäin, niin suoratoistajätti sijoittaa yhä enemmän myös omiin elokuviin.

Suurimmat hitit ovat elokuvapuolelta kenties vielä puuttuneet, vaikka elokuvat, kuten The Fundamentals of Caring, ovat saaneet hyvän vastaanoton. Muutos voi hyvinkin tapahtua radikaalisti tänä ja seuraavana vuonna.

Huhut kertovat, että Martin Scorsesen The Irishman elokuva on suuntaamassa Netflixiin. 2018 valmistuvaksi odotettava elokuva tähdittää Scorsesen tapaan Oscar-voittajat Robert De Niron, Al Pacinon ja Joe Pescin mafiarikosdraamaan.

Kummisetä- (Godfather) ja Mafiaveljet-elokuvien (Goodfellas) tähtiä yhdistävän elokuvan levityssopimukset eivät ole ilmeisesti sujuneet odotetulla tavalla, jonka johdosta Netflix on Deadlinen mukaan tarjonnut maailmanlaajuisista levitysoikeuksista 105 miljoonaa dollaria.


Netflixillä on tulossa tänä vuonna myös tukku täysin omaa tuotantoa olevia elokuvia. Tämän vuoden Netflix Originals -elokuviin lukeutuu mm. Brad Pittin tähdittämä War Machine, Robert Redfordin ja Jane Fondan Our Souls at Night sekä mm. Alexander Skarsgårdin ja Paul Ruddin tähdittämä Scifi-trilleri Mute.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT