AfterDawn logo

Apple sulki iCloud.netin ja sen some-palvelun

Matti Robinson Matti Robinson

Apple on ostanut kiinalaisen some-palvelu iCloud.netin verkkotunnuksen sulkeekseen sen saman tien. Palvelun verkkosivulla mainitaan nyt, että palvelu poistuu kaikkineen helmikuun lopussa.

Vielä toistaiseksi käyttäjät pääsevät kirjautumaan omalla tunnuksellaan ja voivat itse poistaa tunnuksensa. Palvelu kuitenkin poistuu kokonaan käytöstä kuun lopulla ja maaliskuun alussa kaikki käyttäjädata tuhotaan.

AppleInsiderin lähteen mukaan Apple olisi maksanut tunnuksesta 1,5 miljoonaa dollaria, mutta kyse on vain huhuista. Palvelun ylläpitäjä ei ole paljastanut esimerkiksi palvelun käyttäjämääriä.

Todennäköisesti Apple on halunnut vain varmistaa, että sen iCloud-palveluun pääsy on mahdollisimman helppoa ja iCloud.netin kaltaiset sivustot eivät ole haittaamassa brändiä. Huhut ovat kuitenkin kertoneet, että tapaus liittyisi jotenkin tulevaan viestisovelluksiin.


Apple osti sen iCloud.com-verkkotunnuksen ruotsalaisomistajilta yli viidellä miljoonalla dollarilla vuonna 2011. Yhtiö omistaa nyt kaikki tärkeimmät iCloudiin viittaavat verkkotunnukset, joihin lukeutuu mm. myiCloud.net ja iCloud.us.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT