Viimeistä viedään: Nintendo lopettaa Wii U:n tuotannon

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 3.11.2016 09:01 Kommentteja (1)

Viimeistä viedään: Nintendo lopettaa Wii U:n tuotannon Nintendo aikoo lopettaa Wii U -pelikonsolin tuotannon tällä viikolla, kertoo Eurogamer.
Wii U lanseerattiin vuonna 2012. Vaikka uuden konsolin myynti käynnistyikin lupaavasti, alkoivat myyntikäppyrät osoittaa kohti kaakkoa hyvin nopeasti. Tämän vuoden loppuun mennessä konsoleita oli toimitettu yhteensä yli 13 miljoonaa kappaletta. Sonyn PlayStation 4:ää on vuorostaan toimitettu myyntiin yli 47 miljoonaa kappaletta, vaikka se julkaistiin vuosi myöhemmin. Alkuperäistä Wiitä myytiin yli 100 miljoonaa kappaletta.

Nintendolla ei olla kuitenkaan jääty tuleen makaamaan, vana yhtiö valmistautuu parhaillaan uuden Switch-konsolin julkaisuun. Switchin on määrä tulla kauppoihin ensi keväänä.



Edellinen Seuraava  

1 kommentti

13.11.2016 21:27

Tämä uutinen oli pelkkää huhua. Ei sillä etteikö se voisi olla tottakin, mutta Nintendo ei ainakaan ole käsittääkseni myöntänyt sen olevan totta. Itse asiassa käsitin että Nintendo kertoi jatkavansa Wii U:n tuotantoa vielä ainakin tämän vuoden loppuun asti.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Facebook-rahalta hävisi tuki – Mikä on some-jätin valuutan tulevaisuus? Facebook-rahalta hävisi tuki – Mikä on some-jätin valuutan tulevaisuus? (12.10.2019 14:43)
Facebook on nyt kovan paikan edessä, kun sen kehittämältä Libra-virtuaalivaluutalta on kaikonnut tärkeimpien yhteistyökumppaneiden tuki. Ensin Libra-valuutan hylkäsi PayPal, mutta nyt muutkin ....
1 kommentti
Jäätävä basso: arvostelussa Skullcandy Crusher ANC -vastamelukuulokkeet Jäätävä basso: arvostelussa Skullcandy Crusher ANC -vastamelukuulokkeet (12.10.2019 10:59)
Mikä on punainen ja tärisee musiikin tahdissa? Tietysti Skullcandyn Crusher ANC -kuulokkeet. Niitä nyt testataan. Viininpunaiset kuulokkeet (saatavana myös mustana) kätkevät sisälleen paljon ....
WhatsApp hävisi Google Playstä – Kukaan ei tiedä syytä WhatsApp hävisi Google Playstä – Kukaan ei tiedä syytä (12.10.2019 10:29)
Jos eilen yritit ladata WhatsAppia Android-puhelimeen, saatoit havaita ettei se ollut mahdollista. Pikaviestisovellus nimittäin puuttui Google Playn valikoimista kokonaan hetken aika. Mikäli ....
Googlen Stadia-pelistriimaus rikkoo universumin ja mahdollistaa negatiivisen latenssin? Googlen Stadia-pelistriimaus rikkoo universumin ja mahdollistaa "negatiivisen latenssin"? (11.10.2019 22:36)
Googlen alkuvuodesta paljastama pelipalvelu Stadia on pian julkaisuvalmis, mutta monia huolettaa edelleen erityisesti nopeatempoisten pelien pelaaminen. Vaikka laatu on varmasti kohdallaan ....
Donald Trumpista tuli Twitch-striimaaja, kanavalla vain yksi video Donald Trumpista tuli Twitch-striimaaja, kanavalla vain yksi video (11.10.2019 22:02)
Donald Trumpin kampanja Yhdysvaltain presidentin vaaleihin 2020 on saanut erikoisen käänteen. Nykyisen POTUSin kyseessä olessa käänteitä tietysti on riittänyt, mutta kukapa olisi odottanut, ....

Uutisarkisto