AfterDawn logo

Netflix kasvattaa oman sisällön määrää huimasti

AfterDawn AfterDawn

Netflix panostaa kovaa tahtia alkuperäistuotantoon, joka on pääasiassa yksinoikeudella yhtiön suoratoistopalvelussa. Omaan tuotantoa ja muiden tuottajien yksinoikeussisältöä on tullut viime vuosina huimasti lisää, mutta yhtiöstä vakuutetaan, että määrä kasvaa entisestään valtavasti.

Viime vuoden lopulla Netflix-pomo Ted Sarandos kertoi, että omien ohjelmien määrä tulee tuplaantumaan tänä vuonna ja hiljattain talouspomo David Wells kertoi, että tavoitteena on tarjota sisällöstä puolet alkuperäissisältönä.

Nyt yhtiön osakkeenomistajille suunnatussa kirjeessä Netflix kertoo, että vuoden 2017 tavoite on peräti 1000 tuntia alkuperäissisältöä, kun tänä vuonna ylittyy vasta 600 tuntia. Tulevana vuonna Netflixin omia sarjoja, elokuvia, dokumentteja ja muuta sisältöä tulee siis yli 40 vuorokauden edestä.


Mikäli olet katsonut esimerkiksi Orange is the New Blackiä, House of Cardsia tai uusinta hittisarjaa Stranger Thingsiä, niin olet varmasti samaa mieltä, että alkuperäisohjelmiston lisääminen on hyvä asia, vaikka se kasvattaisikin hintaa euron tai kaksi.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT