AfterDawn logo

Spotifyä syytetään Applen ja Tidalin yksinoikeusartistien syrjimisestä

Sami Koivunen Sami Koivunen
4 kommenttia

Spotify itse kiistää syrjivänsä Applelle tai Tidalille yksinoikeudella musiikkiaan tarjoavia artisteja.

Bloomberg raportoi eilen, että Spotify hautaisi Applelle yksinoikeudella musiikkia tekevät artistit hakutuloksissa, eivätkä sisällyttäisi heitä suosituille soittolistoille. Bloombergin haastatteleman laulaja-lauluntekijän edustajan mukaan artisti olisi kieltäytynyt tekemästä yksinoikeusmusiikkia Applelle, koska se olisi heikentänyt hänen mahdollisuuksiaan Spotifyssä.

The New York Times kertoi puolestaan torstaina, että kahden ison levytysyhtiön johtohenkilöt olisivat saaneet Spotifyltä tiedotuksen, jonka mukaan yksinoikeusmusiikkia muille palveluille tekevät artistit eivät välttämättä saisi paljoa näkyvyyttä Spotifyltä.


Spotify on kiistänyt syytökset jyrkästi. Palvelu sai negatiivista julkisuutta jo aiemmin tällä viikolla, kun yhtiön kerrottiin ehdottavan artisteille alhaisempia korvauksia.

4 KOMMENTTIA

DeNiWar1/4

Jos artisti tekee yksinoikeusmusiikkia applelle, niin se on aivan loogista ettei ko.artistin musiikkia lisätä spotifyn soittolistoihin. Ei se ole millään tapaa syrjintää vaan vain ja ainoastaan applen yksinoikeuden kunnioittamista.

Jos tekee yksinoikeudella tuotetta jollekin, niin silloin tekee yksinoikeudella tuotetta kyseiselle taholle eikä ole mitään syytä itkeä ettei kilpaileva taho lisää toiselle yksinoikeudella kuuluvaa tuotosta omiin listoihinsa.

Koko jutussa on varmasti kyseessä vain ja ainoastaan spotifyn mustamaalauskampanja applen masinoimana.

mcmopo2/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DeNiWar:

Jos artisti tekee yksinoikeusmusiikkia applelle, niin se on aivan loogista ettei ko.artistin musiikkia lisätä spotifyn soittolistoihin. Ei se ole millään tapaa syrjintää vaan vain ja ainoastaan applen yksinoikeuden kunnioittamista.

Jos tekee yksinoikeudella tuotetta jollekin, niin silloin tekee yksinoikeudella tuotetta kyseiselle taholle eikä ole mitään syytä itkeä ettei kilpaileva taho lisää toiselle yksinoikeudella kuuluvaa tuotosta omiin listoihinsa.

Koko jutussa on varmasti kyseessä vain ja ainoastaan spotifyn mustamaalauskampanja applen masinoimana.

Taisit käsittää homman hieman väärin. Eli kyseessä on artistit jotka tekevät uusimman levyn yksinoikeudella. Mutta tällöin aikaisemmat levyt mitkä eivät ole yksinoikeidella julkaistu saa vähemmän huomiota, mikä syö artistin tuloja.

Itse en tosin näe tuossa mitään väärää. Kilpailu on kovaa ja yrityksen pitää tehdä voittoa. Tällähetkellä ei taida spotify kovin voitollinen olla.


Mynthon3/4

Just oli pari päivää sitten juttua Endgadgetin sivustolla Frank Oceanin uudesta levystä, joka on Apple Music yksinoikeus. Yllättäen levyä on sitten piratisoitu aika urakalla. Vastaavia esimerkkejä yllättävistä piratismipiikeistä löytyi myös Tidalin yksioikeuslevyistä.

Onko tuo sitten yllätys? Jos ei tuotetta löydy kuluttajan käyttämästä palvelusta, niin mitäs sitten?

Yksinoikeudet palvelevat harvemmin, jos koskaan, kuluttajien etuja.

G0lden_Kebab4/4

Yksinoikeuksilla ei vähennetä yhtään ainakaan piratismia, päin vastoin.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT