AfterDawn logo

MIT:n ja Microsoftin älytatuointi ohjaa etänä laitteita

Matti Robinson Matti Robinson

Puettavan teknologian on odotettu jo vuosien ajan mullistavan älylaitteiden käyttöä, mutta toistaseksi vallankumous on jäänyt melko vaatimattomaksi. Ovatko laitteet liian kalliita tai kenties vielä liian suuria, jotta niitä haluttaisiin kantaa mukana, sitä on vaikea sanoa, mutta kehitystyötä puettavan teknologian parissa tehdään valtavasti.

Tatuoinnit ovat olleet ongelmallisia puettavalle teknologialle, mutta niistä voi kenties tulevaisuudessa löytyä ratkaisu tälle markkinasegmentille. Esimerkiksi matkapuhelimen kontrollointiin tarkoitettuja tatuointeja on kehitetty tutkijoiden toimesta Bostonissa sijaitsevan MIT-yliopiston ja Microsoftin avustuksella.

Kyse on teknologiasta, joka on kehittäjien toimesta nimetty DuoSkiniksi. Se mahdollistaa etälaitteiden yksinkertaisen ohjaamisen, tietojen lähettämisen laitteisiin NFC:n avulla ja jopa muuttuvat tatuoinnit. Siinä käytetään yksinkertaista piiriä, joten tatuoinnin voi suunnitella millä vain piirto-ohjelmalla. Tulosteen avulla luodaan sabluuna ja lopulta lehtikullasta muotoiltu tatuointi asetetaan iholle, kuten väliaikaiset tatuoinnit.


DuoSkin esitellään ensi kuussa puettavan teknologian konferenssissa Saksan Heidelbergissä esityksessä nimellä DuoSkin: Rapidly Prototyping On-Skin User Interfaces Using Skin-Friendly Materials.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun älytatuoinnit ovat tehneet tuloa, mutta DuoSkin on todennäköisesti pidemmällä kuin Motorola tai Google pari vuotta sitten julkaistun patenttinsa kanssa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT