AfterDawn logo

Ensimmäinen kiristyskirjeoikeudenkäynti alkaa – Piraattipuolue järjestää mielenosoituksen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
16 kommenttia

Piraattipuolue järjestää 2. toukokuuta mielenosoituksen, jonka tarkoituksena on tuoda esiin niin sanottuihin kiristyskirjeisiin liittyviä epäkohtia. Kiristyskirjeillä tarkoitetaan tässä yhteydessä asianajotoimistojen lähettämiä kirjeitä, joissa vaaditaan oikeudenhaltijalle korvausta laittomasti verkossa jaetusta sisällöstä.

Julkisuudessa on ollut esillä erityisesti asianajotoimisto Hedman Partnersin lähettämät kirjeet, joita on lähetetty suomalaisille aikuisviihde-elokuvia jakaneille henkilöille. Piraattipuolueen mukaan tiedostojen jakajien henkilöllisyyden selvittäminen ei onnistu täsmällisesti, mikä uhkaa kansalaisten oikeusturvaa.

Esimerkiksi Hedman Partners on pystynyt markkinaoikeuden päätöksen kautta selvittämään IP-osoitteiden takana olevien liittymien omistajien tiedot, mutta liittymän omistaja ei välttämättä ole vastuussa tapahtuneesta tekijänoikeusrikkomuksesta. Piraattipuolueen mukaan kiristyskirjeitä on lähetetty esimerkiksi 70-vuotiaalle isoäidille, joka ei osaa käyttää tietokonetta kunnolla. Piraattipuolueen tietoon on tullut myös tapaus, jossa kirjeen saanutta henkilöä syytetään tiedoston jakamisesta, vaikka hän hankki liittymän puoli vuotta tapahtuman jälkeen.

Mielenosoitus järjestetään 2. toukokuuta kello 9.15–10.15 markkinaoikeuden edustalla (Radanrakentajantie 5, Helsinki). Samana päivänä alkaa myös ensimmäinen kiristyskirjeisiin liittyvä oikeuskäsittely.

16 KOMMENTTIA

SUPERHAMSTERI1/16

Tarkkuutta! Adultia hoitaa pornokiristyksen, tämä firma siveellisempien elokuvien puolen.

teppoI2/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SUPERHAMSTERI:

Tarkkuutta! Adultia hoitaa pornokiristyksen, tämä firma siveellisempien elokuvien puolen.

Adultia aloitti toimintansa vasta Hedman Partneresin jälkeen. Hedman Partners on edustanut ainakin Hustleria. http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/16...t-myos-suomessa

kou23 (vahvistamaton)3/16

yhtä moraalitonta. kumma etteivät viranomaiset moiseen puutu.

Lumikki4/16

Minusta mielenkiintoista asiassa on että kuinka heppoisilla todisteilla voi harrastaa tekijäoikeuteen perustuvaa kiristämistä. Vaikka tuolla viitattiin IP-osoitteen epäluotetavuuteen niin itse pidän vielä pahempana että koko elokuvien jaolle ei ole luotettavia todisteita vaan se on täysin riippuvainen "syyttäjän" itsensä keräämästä aineistosta. Tarkoitan tällä että koko viihteen jaon todiste on helposti väärennettävissä eli tavallaan voi syyttää ihan ketä tahansa kunhan se ip-osoite on ollut netissä kyseisenä ajankohtana. Koko asia pitäisi olla viranomaisten hallinnassa, eikä yksityisten yritysten tai järjestöjen.

SUPERHAMSTERI5/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ja aika heppoisin perustein vaaditaan ihmisten henkilötietoja. Mietin vain, kuka on oikeudessa jos PanOulussa laitailee? Haluan nähdä sen päivän kun Oulun kaupunki istuu oikeudessa.

G0lden_Kebab6/16

edit: tuplat

G0lden_Kebab7/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SUPERHAMSTERI:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Minusta mielenkiintoista asiassa on että kuinka heppoisilla todisteilla voi harrastaa tekijäoikeuteen perustuvaa kiristämistä. Vaikka tuolla viitattiin IP-osoitteen epäluotetavuuteen niin itse pidän vielä pahempana että koko elokuvien jaolle ei ole luotettavia todisteita vaan se on täysin riippuvainen "syyttäjän" itsensä keräämästä aineistosta. Tarkoitan tällä että koko viihteen jaon todiste on helposti väärennettävissä eli tavallaan voi syyttää ihan ketä tahansa kunhan se ip-osoite on ollut netissä kyseisenä ajankohtana. Koko asia pitäisi olla viranomaisten hallinnassa, eikä yksityisten yritysten tai järjestöjen.

Ja aika heppoisin perustein vaaditaan ihmisten henkilötietoja. Mietin vain, kuka on oikeudessa jos PanOulussa laitailee? Haluan nähdä sen päivän kun Oulun kaupunki istuu oikeudessa.

Tämä on hyvä pointti myös, Oli sitten kyseessä mikä vaan Kaupan/koulun/ravintolan jne... Open Wlan.

+ Bittorrentin käytön esto verkossa on muutenkin haastavaa, ja sitä ei oikeastaan edes voi tehdä vaan portteja blokkaamalla.

Toki tosi osaava wlan verkon tarjoaja voi tehdä sen vaikeeksi mutta en oo vielä moista omistautumista nähnyt open wlanien tarjoajilla täälläpäin...

Tä on niin hataralla pohjalla tämä oikeutus näille.

user@org (vahvistamaton)8/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

itse pidän vielä pahempana että koko elokuvien jaolle ei ole luotettavia todisteita vaan se on täysin riippuvainen "syyttäjän" itsensä keräämästä aineistosta..

Onko jossain kerrottu mitä todisteita tapauksessa on ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Tarkoitan tällä että koko viihteen jaon todiste on helposti väärennettävissä eli tavallaan voi syyttää ihan ketä tahansa kunhan se ip-osoite on ollut netissä kyseisenä ajankohtana.

Jos tarkoitat että oikeuksien haltija on väärentänyt todisteita, mutuiletko vai onko oikeasti niin tehty ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Koko asia pitäisi olla viranomaisten hallinnassa, eikä yksityisten yritysten tai järjestöjen.

Toivot että perustettaisiin jokin piraattivalvonta viranomainen joka valvoisi, keräisi aineistoa ja veisi asioita eteenpäin. Tuollekkin varmaan kannatuksensa, tiedä sitten miten tässä taloustileenteessa saisi rahoitusta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SUPERHAMSTERI:

Ja aika heppoisin perustein vaaditaan ihmisten henkilötietoja.

Uutisoinninperusteella niillä on ollut dataa että tietystä IPstä on touhua tehty, ei eli ihan hatusta vaatimuksia ole vetäneet.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SUPERHAMSTERI:

Mietin vain, kuka on oikeudessa jos PanOulussa laitailee? Haluan nähdä sen päivän kun Oulun kaupunki istuu oikeudessa.

En tiedä miten PanOulu tunnistaa käyttäjät, eli siis onko heillä kyky yhdistää käyttäjään asti.
Operaattorina sillä kuitekin velvoitteensa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SUPERHAMSTERI:

Haluan nähdä sen päivän kun Oulun kaupunki istuu oikeudessa.

Käyttäjätietoja antamassa ? vai mitä meinaat sen tehneet mistä oikeuteen.

Lumikki9/16

Lainaus:

Toivot että perustettaisiin jokin piraattivalvonta viranomainen joka valvoisi, keräisi aineistoa ja veisi asioita eteenpäin. Tuollekkin varmaan kannatuksensa, tiedä sitten miten tässä taloustileenteessa saisi rahoitusta.

En vaan että yksityiset yritykset ja järjestöt eivät saisi ajaa tallaisia asioita oikeuteen itse koottujen "todisteiden" varjolla, vaan että varsinainen asia annettaisiin kokonaan poliisin tutkinnan piiriin kuten lähes kaikki muutkin rikokset. Tällä tarkoitan että koko asia on poliisin harkinnassa mitä tutkitaan ja ketä syytetään eli poliisi kerää todisteet jos katsoo asian tarpeelliseksi. On siis kaksi eri asiaa kuka tekee tutkintapyyntö aloitteen ja kuka päättää mitä tutkitaan ja mikä viedään oikeuteen.

Lainaus:

Onko jossain kerrottu mitä todisteita tapauksessa on ?
...
Jos tarkoitat että oikeuksien haltija on väärentänyt todisteita, mutuiletko vai onko oikeasti niin tehty ?

Todennäköisesti, ei kumpaakaan. Koko asia perustuu tällä hetkellä siihen että "syyttävään" tahoon luotetaan että "todisteet" ovat oikeita, koska ollaan niin tietämättömiä että ei tajuta että niitä olisi teknisesti mahdollista väärentää.

user@org (vahvistamaton)10/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

En vaan että yksityiset yritykset ja järjestöt eivät saisi ajaa tallaisia asioita oikeuteen itse koottujen "todisteiden" varjolla, vaan että varsinainen asia annettaisiin kokonaan poliisin tutkinnan piiriin kuten lähes kaikki muutkin rikokset.

Hmm. jos haluat sanoa että tälläisiä asioita ei saisi tutkia, saati ketään saattaa vastuuseen, niin miksi vääntä se noin ällyttömäksi kommenttiksi.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Onko jossain kerrottu mitä todisteita tapauksessa on ?
...
Jos tarkoitat että oikeuksien haltija on väärentänyt todisteita, mutuiletko vai onko oikeasti niin tehty ?

Todennäköisesti, ei kumpaakaan.

Juu

Lumikki11/16

Lainaus:

Hmm. jos haluat sanoa että tälläisiä asioita ei saisi tutkia, saati ketään saattaa vastuuseen, niin miksi vääntä se noin ällyttömäksi kommenttiksi.

Kyllähän tutkia saa mutta "yksityishenkilö" ei saisi saattaa muita vastuuseen rikoksista oma-aloitteisesti uhkailemalla heitä oikeudella. Eli sen kun kerää todisteita mutta sen jälkeen ne annetetaan poliisille ja poliisi hoitaa/tutkii/saattaa vastuuseen, jos poliisi katsoo asian tarpeelliseksi.

Käytän vertausta. Minulla olisi sellainen mittari jolla voisi mittailla autojen ylinopeuksia. Joten minä oman lähiympäristöni turvallisuuteni takia olisin tuolla tien pientareella mittaillemassa autojen nopeuksia ja valokuvailemassa ohi ajavia autoja. Aina kun löydän ylinopeutta ajavan auton niin ottasin selvää rekisterikilvestä kenelle se kuuluu. Lähettäisin laskun ylinopeudesta ja samalla uhkailisin oikeus jutulla asiassa jos eivät maksa. Tämä vertaus oli utopistinen mutta juuri näin tekijäoikeuskirjeissä tapahtuu. Joku täysin ulkopuolinen taho vain päättää saattaa muita vastuusen ja yrittää hyötyä siitä taloudellisesti.

Oikeasti kaikki nämä asiat kuuluisi poliisille ja tuollaisten "kiristyskirjeiden" lähettäminen pitäisi olla rikollista puuhaa.

user@org (vahvistamaton)12/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kyllähän tutkia saa mutta "yksityishenkilö" ei saisi saattaa muita vastuuseen rikoksista oma-aloitteisesti uhkailemalla heitä oikeudella..

Eli ajatuksesi on ettei kukaan puuttisi tekijänoikeus loukakuksiin, ei vaikka loukuttu itse tutkisi.

Vai meinaatko että se piraatti viranomainen ("poliisisi") perustetaan, joka sitten saattai tekijät vastuuseen ? Tuo varmaan olisi tekijänloukkausista kärsivien unelma.

Ilmeisesti haluat myös ettei osalliset saisi sovitella saati sopia keskenään.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Käytän vertausta.

Meni aika pahasti ohi aiheesta.

Lumikki13/16

Lainaus:

Eli ajatuksesi on ettei kukaan puuttisi tekijänoikeus loukakuksiin, ei vaikka loukuttu itse tutkisi.

Vai meinaatko että se piraatti viranomainen ("poliisisi") perustetaan, joka sitten saattai tekijät vastuuseen ? Tuo varmaan olisi tekijänloukkausista kärsivien unelma.

Ilmeisesti haluat myös ettei osalliset saisi sovitella saati sopia keskenään.

Olen jo vastannut tähän samaan kysymykseen. Jos tarkoitat että nykyinen poliisi ei pysty hoitamaan asiaa resussipulan takia niin se on sitten ihan sama asia kuin monet muut ei tärkeät rikosasiat jää poliisilta hoitamatta resussien takia. Pitäisikö Suomessa kansalaisten ohittaa poliisi (viranomaiset) kun he ei pysty hoitamaan kaikkea, myös muissa kuin tekijäoikeusasioissa eli ottamaan lakia omiin käsiin?

Digiluu14/16

Jos yksiskin kiristyskirje eli "lasku" menee syyttömälle liittymänhaltijalle, olkoonkin vaikka 70v mummo Perähikiältä tai Pirjo Peruskäyttäjä helsingistä, niin tämä piraattikirjekampanja on täysin moraaliton. Kyse on vain ja ainoastaan rahastuksesta. Tämänkaltainen toiminta kuuluu viranomaisille, ei voittoa tavoitteleville firmoille.

user@org (vahvistamaton)15/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Pitäisikö Suomessa kansalaisten ohittaa poliisi (viranomaiset) kun he ei pysty hoitamaan kaikkea, myös muissa kuin tekijäoikeusasioissa eli ottamaan lakia omiin käsiin?

Suorastaan suositellaan oma toimisuutta ja monet joutuu niin tekemään, joista osa järjestelmällisesti tekee poliisille ilmoituksen, ilman mitää sovittelua. Poliisit eivät välttämättä innoissaan.

Mutta sinä rivien välissä toivot ettei asianomistajat puuttu asioihin ja ettei viranomaiset puutu.

Lain omiin käsiin ottaminenkin on ihan sun oma lisäily ja keksintö.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Digiluu:

Jos yksiskin kiristyskirje eli "lasku" menee syyttömälle liittymänhaltijalle, olkoonkin vaikka 70v mummo Perähikiältä tai Pirjo Peruskäyttäjä helsingistä, niin tämä piraattikirjekampanja on täysin moraaliton.

Uutisoinnin mukaan on ollut kirjeitä joiden sisältö on ollut enemmän tai vähemmän vaikeaselkoinen. Jos sitä tarkoitat niin kirjeiden pitäisi olla selkeitä ja ymmärettäviä. siis sellaisia että sen ymmärtää kirjeen saanut liittymänhaltia.

Liittymänhlatijalle asiallinen kirje on toki hyvä juttu.

Lumikki16/16

Lainaus:

Suorastaan suositellaan oma toimisuutta ja monet joutuu niin tekemään, joista osa järjestelmällisesti tekee poliisille ilmoituksen, ilman mitää sovittelua. Poliisit eivät välttämättä innoissaan.

Mutta sinä rivien välissä toivot ettei asianomistajat puuttu asioihin ja ettei viranomaiset puutu.

Lain omiin käsiin ottaminenkin on ihan sun oma lisäily ja keksintö.

Kun laissa määritellään jokin asia rikokseksi niin se on yleensä poliisi asia. Tämä koskee siis myös piratismiin liittyviä tekijäoikeusrikoksia koska niissä rikotaan lakia, mutta jostain syystä tekijäoikeus tahot, yritykset ja järjestöt kuvittelee että kyse on sopimusluontoinen asia eli kahden osapuolen riita. Näin ei ole, etenkin koska henkilötietoja ei saa oikeudelta edes tekijäoikeus asioissa ellei ole tapahtunut rikosta.

En minä yritä tällä sitä että tekijäoikeusrikoksiin ei puututtaisi. Tuo on ihan sinun omia oletuksia ja virheellisiä johtopäätöksiä. Minä sanon että se asia EI KUULU minulle, sinulle, yksityisille yrityksille tai järjestöille silloin kun asia on luokiteltu lain mukaan rikokseksi. Tarkoitan että rikos on poliisin harkinta asia eli mitä sille tehdään.

Joten jos sinulla ei ole luottamusta siihen että poliisi hoitaa asiansa niin se ei oikeuta rikos asioissa ohittamaan poliisia, rahan kalastelun tai vastuuseen saattamisen toivossa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT