AfterDawn logo

Xbox 360 häviämässä myynnistä – Tuotanto lopetettu

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Microsoft on ilmoittanut päättäneensä lopettaa Xbox 360:n tuotannon. Vaikka uusia konsoleita ei enää valmisteta, niin Xbox 360:n myynti jatkuu niin kauan kuin niitä varastoissa on.

Microsoft painotti ilmoituksessaan, että vaikka viime marraskuussa 10 vuotta täyttäneen konsolin tuotanto onkin loppunut, on ohjelmistojätti edelleen sitoutunut ylläpitämään konsolin ympärille muodostunutta ekosysteemiä. Xbox Live -palvelut ja Xbox 360:n tuki toimivat siis jatkossakin.

Tuotannon loppuminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että uudet Xbox 360 -konsolit häviävät kauppojen hyllyiltä sitä mukaa kun varastot tyhjentyvät. Microsoftin mukaan saatavuus vaihtelee maittain.

4 KOMMENTTIA

muppis1/4

Vissiin se pitää ostaa kohta One, ettei käy niin kuin ensimmäisen boksin kanssa. En muistanut siirtää Liveä pois, niin menetin tietoni ja piti luoda uuusi tili 360:lle. Tai ehkä tuo Live on sittemmin kehittynyt sen verran, että näin ei enää käy...

muppis2/4

muppis3/4

muppis4/4

Hitto, minähän olen kehittynyt. Kolme viestiä yhdellä kirjoituksella. Nyt sitten aD, jotain tuotekehitystä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT