AfterDawn: IT-alan uutiset

The Revenantin nettiin vuotanut myönsi tekonsa – jopa yli miljoona piraattia ladannut elokuvan

Kirjoittaja Sami Koivunen (Google+) @ 28.2.2016 19:24

The Revenantin nettiin vuotanut myönsi tekonsa – jopa yli miljoona piraattia ladannut elokuvan The Revenant- ja Tenavat-elokuvien screener-kopioiden vuotaja on myöntänyt tekonsa.
Uutisoimme laajoista vuodoista viime joulukuussa. The Smoking Gunin mukaan vuotajaksi paljastui elokuvastudion tiloissa työskennellyt 31-vuotias William Kyle Moriarty, joka kopioi elokuvat USB-tikulle ja latasi ne Pass the Popcorn -sivustolle. Moriarty latasi elokuvan sivustolle peräti 20 päivää ennen elokuvan laajaa levitystä ja Foxin arvellaan kärsineen tapauksen takia ainakin 1,12 miljoonan dollarin tappiot. Yli miljoonan piraatin arvellaan ladanneen kopion elokuvasta.

Moriarty löydettiin FBI:n tutkittua tapausta. Tekijänoikeussuojatun sisällön jakaminen on Yhdysvalloissa rikos, josta Moriarty voi saada maksimissaan kolmen vuoden vankilatuomion. Moriartyn tuomio annetaan ensi kuussa.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Valtava paljastus: Facebook antoi Spotifyn, Netflixin ja venäläisen hakukoneen päästä käyttäjiensä tietoihin - ja lukea käyttäjiensä yksityisviestit Valtava paljastus: Facebook antoi Spotifyn, Netflixin ja venäläisen hakukoneen päästä käyttäjiensä tietoihin - ja lukea käyttäjiensä yksityisviestit (19.12.2018 11:50)
Facebook on joutunut jälleen valtavan kriisin keskelle. Selvityksissä on paljastunut, että yhtiö on antanut pääsyn käyttäjiensä kaikkein henkilökohtaisimpiin tietoihin useille verkon jättifirmoille. ....
Kiirehtiminen ei kannattanut – AR-yhtiö ajautui maksukyvyttömäksi Kiirehtiminen ei kannattanut – AR-yhtiö ajautui maksukyvyttömäksi (19.12.2018 10:39)
Tie ideasta menestystarinaksi ei ole aina ruusuinen, vaikka siltä voi vaikuttaa teknologiakasvuyritysten tarinoita lukiessa. Pelkkä idea tai oikeilla jäljillä oleminen ei riitä, vaan ajoitus ....
Googlen Kiina-hakukoneen kehitys vastatuulessa – Ei tiedä enää mitä kiinalaiset hakevat Googlen Kiina-hakukoneen kehitys vastatuulessa – Ei tiedä enää mitä kiinalaiset hakevat (19.12.2018 09:34)
Kiina on estänyt jo useiden vuosien ajan Googlen verkkopalveluiden toiminnan maassa. Juopa Googlen ja Kiinan välillä alkoi vuonna 2010, kun hakukoneyhtiö ilmoitti lopettavansa hakutulosten sensuroinnin ....
Google antaa uutuuspelin ilmaiseksi – Jos vaan jaksat pelata sitä tunnin Google antaa uutuuspelin ilmaiseksi – Jos vaan jaksat pelata sitä tunnin (19.12.2018 09:06)
Suoratoistopelaamisesta yritetään kulisseissa tehdä kovasti uutta juttua. Microsoft kehittää Project xCloud -verkkopelipalvelua ja Googlellakin on tarjota oma pelialusta, jota hakukonejätti ....
Apple mokasi Twitterissä tutulla tavalla – Vai oliko kyseessä vain markkinointikikka? Apple mokasi Twitterissä tutulla tavalla – Vai oliko kyseessä vain markkinointikikka? (18.12.2018 17:30)
Apple Musicin Twitter-tili kompastui yleiseen mokaan tviitatessaan Ariana Grandelle. Jo aikojen alusta, tai ainakin mobiili-Twitterin olemassa olosta lähtien puhelinvalmistajat sekä heidän ....

Uutisarkisto