AfterDawn logo

Apple haastamassa Netflixiä tänä vuonna?

Matti Robinson Matti Robinson

Applen televisiopalveluiden uudistamisesta puhuttu jo vuosia, mutta toistaiseksi uudistukset Apple TV:n kohdalla ovat olleet lähinnä kosmeettisia. Tulossa on kuitenkin merkittävämpi uudistus, jonka myötä cupertinolaisjätti haastaisi jopa suoratoistokuningas Netflixin, kertoo The Street.

Lähteen mukaan Apple on keskusteluissa televisioyhtiöiden kanssa yksinoikeussisällöstä, jonka levityskanavana toimisi iTunes – ja tietysti sitä käyttävät muut sovellukset. Keskusteluja johtaa Applen osalta yhtiössä suuren roolin mm. Apple Musicin myötä ottanut Eddy Cue.

Yhtiö on käynyt tiettävästi keskusteluja jo kauan, mutta ongelmat lisensoinnissa ovat osoittautuneet liian suuriksi ja siten uutta palvelua ei ole nähty.

Netflixin, Amazon ja muiden suoratoistopalveluita tarjoavien yhtiöiden tavoin Applen on asiantuntijoiden mukaan tarjottava kiinnostavaa sisältöä yksinoikeudella. Tällaisen palvelun luominen saattaisi nostaa Applen takaisin noususuhdanteeseen. Applen osake on tippunut viimeaikoina kovasti ja on taas takaisin 2014 lokakuun alle 100 dollarin lukemissa.


Tietojen mukaan Applen julkistus tehdään yhdessä iPhone 7:n kanssa ensi syksynä. Vielä papereita ei kuitenkaan ole allekirjoitettu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT