AfterDawn logo

Syy viivästykselle selvisi: tulevia HTC Vive -virtuaalilaseja päivitettiin ennen kuluttajaversiota

Sami Koivunen Sami Koivunen

Taiwanilainen HTC on esitellyt yhdessä Valven kanssa käynnissä olevilla CES-messuilla seuraajan viime vuonna julkaistulle HTC Vive -virtuaalitodellisuuslaseille.

Seuraaja on nimeltään HTC Vive Pre. HTC:n oli alun perin tarkoitus julkaista Vive-lasit jo viime vuoden joulumarkkinoille, mutta joulukuussa yhtiö kertoi lasien saapumisen viivästyvän huhtikuulle. CES-messuilla viivästyksen syyksi paljastui täysin uudistettu laite.

Uuteen Viveen on suurimpana muutoksena sijoitettu etukamera, jonka avulla käyttäjä voi sulauttaa todelliset esineet virtuaalimaailmaan. Lisäksi laitteessa on mm. edellistä tarkempi näyttö, parempi ergonomia, haptinen palaute ja sisäänrakennetut uudelleenladattavat akut, jotka tarjoavat neljä tuntia käyttöaikaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT