AfterDawn logo

Elokuvajätit: Me kaadoimme suositut Torrent-sivustot

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Yhdysvaltalaisen elokuvateollisuuden etujärjestö MPAA on ottanut kunnian Popcorntime.io-suoratoistopalvelun ja YIFY-julkaisuryhmän kaatamisesta, kertoo The Hollywood Reporter. MPAA:n on sanottu olleen myös kaatamassa viime kuussa toimintansa aloittaneen browserpopcorn.xyz-verkkosivuston.

Popcorntime.io:n kuviteltiin aluksi kaatuneen kehittäjäryhmän sisäisiin riitoihin, mutta julkaistujen dokumenttien mukaan Yhdysvaltain suurimmat elokuvastudiot olivat haastaneet kehittäjäryhmän oikeuteen Kanadassa jo 9. lokakuuta. Väliaikaisen tuomion oikeus antoi viikkoa myöhemmin, 16. lokakuuta. Popcorntime.io:n verkkopalvelut sammuivat 24. lokakuuta.


Kanadassa jätetyn haasteen jälkeen elokuvastudiot haastoivat uusiseelantilaisen henkilön oikeuteen, koska hänen epäiltiin liittyvän YIFY-julkaisuryhmän toimintaan. Oikeus antoi studioiden kantaa miellyttävän väliaikaisen tuomion, minkä seurauksena YIFYn käyttämä YTS-verkkosivusto suljettiin lokakuun lopulla.

MPAA:n toiminnanjohtajan mukaan laittomien verkkopalveluiden sulkemisten avulla se suojelee miljoonien ihmisten työpaikkoja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT