AfterDawn logo

Amazon laajensi toimintaansa Suomeen

Matti Robinson Matti Robinson

Verkkokauppajättinä tunnettu Amazon sijoittaa parhaillaan Suomeen. Yhtiön pilvipalvelutoiminta Amazon Web Services (AWS) laajensi toimintaansa Pohjolassa avaamalla toimiston Espoon Keilarantaan.

Yhtiön verkkosivuilla kerrotaan, että toiminta on aloitettu ja kaikenlaiset asiakkaat pienistä startupeista suuriin ja perinteikkäisiin suomalaisyhtiöihin otetaan vastaan. Yhtiön asiakkaista useat ovatkin suomalaisille varsin tuttuja, sillä yhteistyökumppaneihin lukeutuvat mm. Supercell, Rovio, F-Secure, Sanoma, Nokia, DNA, Alma Media, Fonecta ja Finnair.

AWS:n pilviteknologia mahdollistaa verkossa esimerkiksi ohjelmistokehitys- ja testausympäristöt, big data -analytiikan, esilaisia mobiili- ja verkkosovelluksia, yritysohjelmistoja sekä Internet of Things -sovelluksia.

Espoon toimisto on toinen toimisto Pohjoismaissa. Ensimmäinen perustettiin Tukholmaan viime vuonna.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT