AfterDawn logo

Paluu tulevaisuuteen -päivä koitti vihdoin!

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Tänään on hyvin tärkeä päivä kaikille elokuvaharrastajille, sillä vuosia kestänyt odotus on vihdoin päättynyt: Nyt eletään sitä aikaa, johon Doc Brown ja Marty McFly matkasivat Paluu tulevaisuuteen II -elokuvassa.

Elokuvassa aikamatkustetaan vuoden 2015 lokakuun 21. päivään (kello 16.29), joten tänään on hyvä päivä katsoa nostalgiahengessä filmi (tai miksei koko trilogia) uudemman kerran. Mikäli elokuvaa ei löydy omista kokoelmista, niin Suomessa ainakin C-More First lähettää Paluu tulevaisuuteen 2:n kello 22.00. Netflixin valikoimiin elokuva ei valitettavasti näytä kuuluvan.

Koska elokuvassa matkustetaan Hill Valleyhin, ottavat kaikkein intohimoisimmat elokuvaharrastajat Suomen ja Kalifornian välisen aikaeron huomioon määrittäessään sopivimman katseluajankohdan (ja mielellään vielä niin, että todellisuuden aika ja elokuvan kohtauksessa esitetty aika ovat synkronoituina). Kalifornian aika on 10 tuntia Suomea jäljessä.

Päivän johdosta tänään tullaan muistelemaan paljon Paluu tulevaisuuteen 2:ssa esitettyjä "ennustuksia" vuodesta 2015 (ja samalla niitä herätetään henkiin). Elokuvassa visioidussa maailmassa vuonna 2015 käytössä olisi leijuntalaudat (joita on yritettykin aktiivisesti rakennella), faksi, videopuhelut, pizzahydraattori, itsensä solmivat kengät. Pepsi ottaa osaa päivään julkaisemalla Pepsi Perfect -limun.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT