AfterDawn logo

Dropbox esiteli vaihtoehdon Google Docsille

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Dropbox on päättänyt laajentua tiedostojen säilönnästä dokumenttien luomiseen uuden Paper-nimisen verkkopalvelun avulla. Käytännössä kyse on Google Docsin karsitusta versiosta.

Paperillä voi kirjoittaa tekstejä ja liittää kirjoitusten yhteyteen kuvia tai videoita (Paper upottaa Dropbox-kuvalinkit ja YouTube-linkit automaattisesti dokumenttiin), mutta tekstin muotoilumahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Ominaisuustasolla Paperi ei ole Google Docsin täysiverinen kilpailija, mutta toisaalta Google Docsia käytetään monesti vain tekstin tuottamiseen, jolloin muotoilulla ei ole niin väliä.

Paperia voisi ajatella myös jonkinlaisena muistiinpanoalustana, jolloin kilpailevat palvelut löytyisivät pikemminkin Evernoten tai Google Keepin suunnalta.

Ryhmätyöskentelymahdollisuuden ansiosta dokumentteja voi muokkailla porukalla, minkä lisäksi Paperin kautta voi käydä keskusteluita muiden editoijien kanssa.

Paper on vielä beta-testauksessa, minkä vuoksi vain erikseen hyväksytyt käyttäjät pääsevät kokeilemaan sitä. Jonotuslistalle pääsevät kuitenkin kaikki halukkaat.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT