AfterDawn logo

Dellin ennätyksellinen yrityskauppa liki 10 Nokiaa

AfterDawn AfterDawn
2 kommenttia

Dellin on kerrottu suunnitelleen pitemmän aikaa teknolgiayhtiö EMC:n ostamista. Kaupan kokonaishinta on arvioiden mukaan noin 67 miljardia dollaria eli noin 59 miljardia euroa.

Kyseessä on suurin puhtaiden teknologiayhtiöiden välinen kauppa. EMC:lle tuli hintaa huomattavasti enemmän kuin HP:n ostamalle Compaqille. Bloombergin mukaan noin 40 miljardia dollaria (n. 35 miljardia euroa) on rahoitusta pankeilta.

Mikäli puhelinbisnes lasketaan mukaan, niin Dellin kauppa ei pääse lähellekään suurimpia kauppoja, vaikka EMC:n hinta oli liki 10 Microsoftin ostamaa Nokiaa.

Datapalveluista, tietoturvasta ja analytiikasta tunnettu yhdysvaltalainen EMC omistaa myös muun muassa virtualisointiympäristö VMWaren.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

2 KOMMENTTIA

user@org (vahvistamaton)1/2

Lainaus:

Dellin ennätyksellinen yrityskauppa liki 10 Nokiaa

60 Mrd euroa ehkä lähempänä kolmea Nokiaa jos sitäkään.

No itse uutisessa vihjataan ettei Nokian (yhtiö) arvoon edes verrattu, vaan yhteen yhtiön vanhaan osaseen.

PatrikSelin2/2

40 miljardia dollaria on vain 35 miljoonaa euroa?

edit. Asia korjattu =)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT