Pirate Bayn perustaja pääsi vapaaksi

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 29.9.2015 10:03

Pirate Bayn perustaja pääsi vapaaksi Pirate Bay -oikeusjutussa annetut tuomiot tuli kärsittyä viime kesänä, jolloin tuomiotaan viimeksi suorittanut Fredrik Neij vapautettiin vankilasta. Tiedostonjakopalvelun kaikki ylläpitäjät eivät olleet kuitenkaan vielä tuolloin vapaalla jalalla, sillä Gottfrid Svartholm oli vangittuna muista rikoksista.
Svartholm vältteli Pirate Bay -tuomiota vuoteen 2012 saakka, jolloin hänet saatiin kiinni Kambodžasta. Seuraavana vuonna häntä vastaan nostettiin syytteet Logicaa ja Nordeaa vastaan tehdyistä tietomurroista, mutta hänet tuomittiin lopulta vain Logican tapauksesta.

Vankilassa ollessaan Svartholm kohtasi uuden tietomurtosyytteen, mutta tällä kertaa syytekirjelmä saapui Tanskasta. Tanskassa hänet tuomittiin CSC:hen kohdistuneista tietomurroista yhteensä 3,5 vuodeksi vankilaan, mutta hän joutui suorittamaan siitä vain osan hyvän käytöksen ansiosta. Tanskasta hän vapautui kuukausi sitten, mutta Svartholm ei päässyt vielä silloinkaan vapaaksi: tuomiota oli istumatta Ruotsissa vielä kuukauden verran.



Nyt kolmen vuoden vankilakiertueen jälkeen Svartholm on suorittanut kaikki tuomionsa.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Apple haluaa uudistaa verotusta – Tarvitaan reilumpaa verotusta Apple haluaa uudistaa verotusta – Tarvitaan reilumpaa verotusta (21.1.2020 06:29)
Apple on verosuunnittelun suhteen johtavia yrityksiä ja yhtiö on kiistatta hyötynyt valtavasti Irlannin ympärille rakennetusta verosuunnittelujärjestelmästä. Tästä huolimatta Applen toimitusjohtaja ....
Tesla ei kiihdytä ilman syytä – Tutkinnan taustalla osakemanipulointia Tesla ei kiihdytä ilman syytä – Tutkinnan taustalla osakemanipulointia (21.1.2020 06:15)
Teslan autojen on väitetty useissa tapauksissa kiihdyttäneen tuntemattomasta syystä, minkä seurauksena asiasta on nostettu tutkintapyyntö Yhdysvaltojen liittovaltion liikenneturvallisuusvirastolle ....
Google lämpesi tekoälylainsäädännölle – Nyt pitää miettiä vain millaisia lakeja säädetään Google lämpesi tekoälylainsäädännölle – Nyt pitää miettiä vain millaisia lakeja säädetään (20.1.2020 18:39)
Googlen ja sen emoyhtiön Alphabetin toimitusjohtaja Sundar Pichai toteaa Financial Timesissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa suhtautuvansa positiivisesti tekoälyn sääntelyyn. Pichain mukaan ....
Päivän diili: 108 megapikselin pääkameralla varustettu Xiaomi Mi Note 10 nyt 469 euroa (säästä 30 euroa) Päivän diili: 108 megapikselin pääkameralla varustettu Xiaomi Mi Note 10 nyt 469 euroa (säästä 30 euroa) (20.1.2020 17:57)
Marraskuussa Xiaomi julkaisi Mi Note 10 -puhelimen, joka on varustettu viidellä takakameralla. Pääkameran megapikselimäärä yltää peräti 108 megapikseliin. Puhelimen muihin ominaisuuksiin lukeutuvat ....
Samsung sai uuden puhelinpomon – Tehtävänä tehdä taittuvista puhelimista hitti Samsung sai uuden puhelinpomon – Tehtävänä tehdä taittuvista puhelimista hitti (20.1.2020 17:48)
Samsung on korvannut älypuhelinliiketoimintaa johtaneen DJ Kohin yhtiössä vuonna 1997 aloittaneella Roh Tae-mooniilla. Hänen tärkeimpinä tehtävinä on haastaa onnistuneesti kiinalaiset halpavalmistajat ....

Uutisarkisto