AfterDawn logo

Tarina Googlen uuden logon takana

Matti Robinson Matti Robinson

Kun Google päivittää logoaan, niin jotain siinä täytyy olla takana. Aivan huvikseen ei maailman kärkibrändeihin kuuluva Google vaihda ilmettään, ja yhtiö valottaakin syitä tarkemmin omassa artikkelissaan.

Brändi on kasvanut satojen miljardien arvoiseksi, mutta monille logosta tulee ensimmäisenä mieleen hakupalvelun etusivu, jossa monivärinen logo valloittaa tyhjän hakupalkin yläpuolella liki tyhjää sivua. Googlen mukaan maailma on kuitenkin muuttunut ja ihmiset hakevat informaatioita yhä monipuolisemmin.

Vaikka logo ei muuttunut järisyttävästä, se on edelleen varsin helppolukuista tekstiä samoilla väreillä, niin Googlen graafiset suunnittelijat kävivät läpi jos jonkinlaisia logovaihtoehtoja.

Lopulta päädyttiin uuteen logoon, joka edustaa samoja arvoja kuin edeltänytkin logo. Se on Googlen mukaan yksinkertainen, ystävällinen ja helpostilähestyttävä. Lisää uudesta logosta voit lukea Googlen kattavasta ja hyvin kuvitetusta artikkelista.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT