AfterDawn logo

Chromeen tulossa ratkaisu automaattisesti toistuvien videoiden ongelmaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Kukaan ei halua avata taustalle sellaista sivua, josta alkaa välittömästi toistamaan videoa. Siitä huolimatta yksi jos toinenkin mediapalvelu tykkää toistaa sisältöjä automaattisesti, kenties se on hyvä tapa kerätä toistokertoja videomainoksiin.

Selainkehittäjät ovat heränneet ongelmaan erilaisilla tavoilla. Googlen Chromessa näkee esimerkiksi Play-kuvakkeen avulla missä välilehdessä toistetaan videota, mikä helpottaa rutkasti häiritsevän videon tai musiikkikappaleen löytämistä, eikä kaikkia välilehtiä tarvitse kahlata läpi.

Chromeen on kuitenkin tulossa vieläkin tehokkaampi lääke ongelmaan. Selaimen dev-versioissa estetään automaattisesti toistuvat mediat oletuksena, kun ne eivät ole avoinna. Vaikka sivusto olisikin määrännyt vaikkapa uutisen yhteyteen upotetun videon aloittamaan toiston heti kun sivu on klikattu auki, estää Chrome tulevaisuudessa videon toistumisen. Tämä tapahtuu kuitenkin vain niissä tapauksissa, kun välilehti ei ole aktiivinen (toisin sanoen auki näytöllä). Kun käyttäjä avaa välilehden eteensä, alkaa video toistumaan, joten resurssien lataamista ominaisuus ei estä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT