AfterDawn logo

Deadpoolin ensimmäinen traileri näyttää hahmon synnyn

AfterDawn AfterDawn

Kuten eilen jo vihjailtiin, on Marvelin sarjakuviin perustuva Deadpool saanut tänään ensimmäisen trailerinsa.

Videolla nähdään muun muassa kuinka hahmo saa alkunsa, minkä lisäksi on tarjolla maistiaisia varsin mehevästä toiminnasta. Deadpool-elokuva julkaistaan ensi vuonna.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT