AfterDawn: IT-alan uutiset

Tässä on Nokian uutuuslaite: OZO

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 29.7.2015 08:58

Tässä on Nokian uutuuslaite: OZO Nokia on esitellyt uuden OZO-nimisen VR-sisältöjen kuvaamiseen tarkoitetun ammattitason kameran. Yhtiöltä osattiin odottaa virtuaalitodellisuuteen liittyvää tuotetta jo ennakkoon, mutta VR-kamera tuskin oli kovinkaan monen odotuslistan kärjessä.
Ulkoisesti pyrstötähteä muistuttava OZO sisältää kahdeksan pallopinnalle sijoitettua kameraa, joista kustakin löytyy myös tilaäänien tallentamiseen tarkoitettu mikrofoni.

Kameran kilpailuvaltti on siinä, että toisin kuin aiemmissa VR-kuvaamiseen suunnitelluista kamerajärjestelmissä, kuvauksen jälkeisessä vaiheessa varsinainen editointitarve on vähäinen ja valmista sisältöä saadaan tarvittaessa parissa minuutissa. Muissa järjestelmissä eri kameroiden tuottama kuva pitää erikseen liittää toisiinsa. OZO sisältää myös mahdollisuuden "live-monitoroinnille" eli videopätkän ohjaaja voi katsella reaaliajassa millaista sisältöä hän on saamassa.

Nokian mukaan kamera on kehitetty Tampereella. Tuote ei ole vielä täysin valmis, mutta tekniset yksityiskohdat lyödään kuitenkin lukkoon tämän vuoden loppuun mennessä. Nokia on jo myös sopinut asiakkuudesta kalifornialaisen VR-videoihin erikoistuneen Jauntin kanssa.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
1 kommentti
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
1 kommentti
Googlelle valtavat sakot – EU vaatii Googlea purkamaan Android-sääntelyä Googlelle valtavat sakot – EU vaatii Googlea purkamaan Android-sääntelyä (18.7.2018 16:33)
Euroopan komission on määrännyt Googlelle 4,34 miljardin euron sakon yhtiön hakukoneen määräävää markkina-asemaa vahvistavien laittomien käytäntöjen vuoksi. Käytännössä kyse on siitä, että Google ....
2 kommenttia
Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita (18.7.2018 06:48)
Spotify on tehnyt Android- ja iOS-sovelluksiinsa viimeisten viikkojen aikana pienen muutoksen, mutta se helpottaa monen kuuntelijan elämää ratkaisevasti. Ainakin arjessa on yksi ensimmäisen ....
1 kommentti
Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää (18.7.2018 06:30)
Seuraavien sukupolvien VR-lasien käyttömukavuus voi olla täysin toista luokkaa kuin nykyään, sillä VirtualLink-konsortio on esitellyt uuden USB-C-liitäntään pohjautuvan standardin, joka mahdollistaa ....

Uutisarkisto