AfterDawn logo

Samsung sai teknologiajätit taakseen oikeudessa Applea vastaan

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Samsung ja Apple ovat käyneet oikeutta jo pitkään. Nyt useat suuret teknologiayritykset ovat vedonneet Samsungin saamaa rangaistusta vastaan.

Apple haastoi Samsungin oikeuteen ja lopputulos oli, että Samsungin Galaxy-laitteet rikkoivat Applen patentteja. Samsung määrättiin maksamaan kaikki laitteista saamansa voitot Applelle. Alkuperäinen korvaussumma oli noin miljardi dollaria.

Myöhemmin miljardin korvaussumma muuttui jatkokäsittelyssä 548 miljoonaksi, mutta Samsung ei ole tyytynyt tähänkään ja jatkaa taistelua asiasta edelleen. Sen lisäksi nyt myös suuret teknologiayritykset mukaan lukien Google, eBay, HP ja Facebook ovat vedoneet (ns. friend of the court) Samsungin puolesta, kirjoittaa Inside Sources.


Yhtiöiden vetoomuksessa todetaan, että Samsungille langetetut korvaukset ovat suhteettomia ja olisivat hyvin ikävä ennakkotapaus alalla. Vetoomuksen mukaan korvausten voimaanjäämisellä voisi olla absurdeja vaikutuksia tulevaisuuteen, sillä hyvin pienen ja kokonaisuuden kannalta mitättömän patentin rikkominen näyttää voivan johtaa koko tuotteen voittojen siirtoon patentin omistajalle.

Apple on jo ehättänyt pyytämään olemaan huomioimatta koko kirjelmää, sillä sen mukaan Googlella ei voi sen ja Samsungin yhteisten Android-kytkösten vuoksi olla tekemistä asian käsittelyn kanssa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT