AfterDawn: IT-alan uutiset

Microsoftilta kenkää - hallitus tulee hätiin

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 9.7.2015 12:55 Kommentteja (3)

Microsoftilta kenkää - hallitus tulee hätiin Suomen hallitus on Valtioneuvoston tiedotteen mukaan erittäin pettynyt Microsoftin ratkaisuun, mutta kertoo sen toisaalta olleen odotettavissa. Hallitus varautuu antamaan eduskunnalle syyskuussa lisäbudjetin, jolla on tarkoitus tukea vaikeaa tilannetta erityisesti Salossa.
Microsoft aikoo irtisanoa Suomesta jopa 2300 henkilöä ja Salon toiminnot lopetetaan kokonaan. Hallitus aikoo nyt selvittää yhdessä Microsoftin kanssa toimia, joilla irtisanomisuhan alla olevien työntekijöiden työllistymistä esimerkiksi yrittäjyyden kautta voitaisiin tukea.

"Hallitus kannustaa alueen toimijoita yhteistyöhön ja yrityksiä rohkeaan digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämiseen. ICT-rakennemuutos antaa myös mahdollisuuden kehittää uutta kilpailukykyistä yritystoimintaa ja luoda työpaikkoja", kerrotaan tiedotteessa. "Valtio tukee irtisanottavien työntekijöiden uudelleen työllistymistä sekä rakennemuutoksen kohtaamia seutuja. Erityisesti tämä koskee Salon seutua, jossa vaikutukset olisivat suurimmat."

Edellinen Seuraava  

3 kommenttia

110.7.2015 9:55

Hallitus ei tajua yhtään mitä se tekee. Koko homma on pelkää sanahelinää jolla ei ratkaista yhtään mitään.

Eli luulemalla että se saa poispotkituista ihmisistä pienyrittäjiä samaan aikaan kun kaupungeissa on tyhjillään pieniä liiketiloja koska monet pienyrittäjät ovat lopettaneet toiminnan kannattomana. Kyse on kilpaillusta eli isot syövät tällä hetkellä pienet koska tuotanto ylittää tarpeen. Isoilla yrityksillä on paremmat mahdollisuudet kilpailuun kuin pienellä tässä nykyisessa liiketalousrakenteiden ympäristössä.

Valtiolle tuli lisää ruokittavia suita. Tämä on vain alkua ja lisää tulee pian monesta suunnasta, koska hallitus ei TAJUA missä on se oikea ongelma. Tarvitaan rakenne muutoksia ja ne muutokset olisivat sellaisia että nykyisen arvomaailman omaava hallitus ei sellaisia pysty tekemään, koska se sotii heidän arvomaailmassa, elämäntapaa ja periaatteitaan vastaan.

Ongelmaa ei ratkota sillä unelmalla että yritetään sijoittaa työttömiä töihin, vaan pitää tajuta se että miksi ei yhteiskunnassa ole töitä. Eli miksi yritykset potkii väkeä pihalle. Kyse on kilpailun tasapainosta, tuotannon tehokkuudesta verrattuna tarpeeseen ja varallisuuden keskittymisestä. Tuo vaatii rakenteellisia tasapainomuutoksia yritysten toimintaan, mutta sen pystyy tekemään vain jos hyväksyy ja ymmärtää asian.

Esimerkiksi Suomen hallitus kuvittelee että lisäämällä yleisesti kilpailukykyä ja työtehokkuutta se pärjää paremmin ja saa vientiä lisättyä. Vaikka kaikki muut yritykset ja valtiot maailmalla tekee samaa. Pienen Suomen ei ole mahdollista olla kilpailussa kukkulan kuningas ja se pitää ymmärtää. Isot syövät aina pienet ja Suomi on hyttysen paska muuhun maailmaan tai jopa Europoppaan verrattuna. Kyse on oravanpyörästä jossa jokainen yrittää juosta toisiaan kovemmin, koska muuten he eivät pysy liiketaloudellisesti terveenä. Mutta ei kannata kilpailla sellaisessa asiassa jota ei voi voittaa tai jolla ei ole tulevaisuutta, koska se ei ratkaise ongelmaa, vaan pitää tehdä rakenteelliset muutokset kilpailuun niin että ei tarvita epäterveellistä kilpailua. Koska ilman pienyrittäjyyden kannattavuutta Suomi on kusessa.

Ongelma ratkaistaan siis vain muutamalla yleisesti liiketalouden toiminnan periaatteita Suomessa, ei sillä että yritetään puskea tehokasta yrittäjyyttä markkinoille jotka ovat täysin tulehtuneet maailmanlaajuisesti teknologian kehityksen, kilpailukyvyn ja varallisuuden keskitttymisen tilanteesta. Eriarvoisuus yhteiskunnassa ei ole enää pelkästään ihmisten välinen ongelma vaan sama alkaa haitata myös yritystoimintaa. Isot yritykset alkaa olla isompia kuin valtiot ja se alkaa vääristää koko liiketalouden kilpailua markkinoilla kaikilla tasoilla.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 10.7.2015 @ 12:56

212.7.2015 9:35

Suomen ongelma on tällä hetkellä se, että yhteiskuntarakenne ja byrokratia on tehty suuryrityksiä silmällä pitäen. Pieniä yrityksiä ja yrittäjiä koitetaan kampittaa kaikin mahdollisin keinoin ja estää liiketoiminta

http://www.stara.fi/2014/10/12/avi-kiel...en-kayttamisen/

http://ruoka.ts.fi/uutiset/laki-kieltaa...nniskelualueen/

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/stub-357

http://www.kasvihuoneilmio.fi/yritys/el...eneminen-uhkana

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti...-kerran/2082850

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288768838326.html

http://nyt.fi/a1305883989856

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111118828067_uu.shtml

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/2...a-saakin-jatkua

Kaksi syöpää Suomen hallintojärjestelmässä, aluehallintovirastot ja ELY-keskukset. Evira sentään on periaatteessa hyvällä asialla, mutta lähtee sielläkin toisinaan mopo keulimaan.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.7.2015 @ 09:36

312.7.2015 15:12

Olisin listannut vain yhden syövän. Vihreät

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti

Uutisarkisto