AfterDawn: IT-alan uutiset

(päivitetty) Netflixin Surkeiden sattumusten sarjasta julkaistiin ensimmäinen traileri

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 6.7.2015 13:08

(päivitetty) Netflixin Surkeiden sattumusten sarjasta julkaistiin ensimmäinen traileri Netflix työstää omaa tulkintaansa Surkeiden sattumusten sarjasta (A Series of Unfortunate Events).
Alunperin 13-osaisena kirjasarjana julkaistu tarina on ollut aiemminkin liikkuvassa kuvassa elokuvan muodossa (pääosassa mm. Jim Carrey). Daniel Handlerin (nimellä Lemony Snicket) kirjoittama kirjasarja nauttii kulttisuosiota, mutta elokuva ei uponnut kaikille faneille.

The Vergen mukaan kirjailija on ollut Netflix-sarjan työstössä mukana aktiivisesti, joten ainakin siltä osin tulevan sarjan pitäisi mukailla entistä paremmin kirjoitettua tarinaa. Traileri on julkaistu hiukan mystisellä YouTube-tilillä (nimi suoraan itse kirjasta), eikä Netflix ole toistaiseksi virallisesti kommentoinut pätkää. Se kuitenkin vaikuttaa aidolta.

Päivitys 7.7.2015: EW:n Netflixiltä saaman vastauksen mukaan yhtiö ei ole vastuussa alla nähtävästä videosta. Ainakin virallisesti kyseessä on siis vain erinomaisesti tehty fanituotos.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Netflix järkytti sijoittajia – Tilaajamäärät jäivät pahasti ennusteista Netflix järkytti sijoittajia – Tilaajamäärät jäivät pahasti ennusteista (17.7.2018 06:56)
Netflix joutui aiheuttamaan pettymyksen sijoittajille julkaisemalla kasvuluvut, jotka jäivät kuitenkin odotuksista. Osavuosituloksen julkistuksen jälkeen Netflixin kurssi putosi jälkihuutokaupassa ....
Galaxy S10 ottaa mallia iPhoneista – Sisältää myös Applen hylkäämän tekniikan Galaxy S10 ottaa mallia iPhoneista – Sisältää myös Applen hylkäämän tekniikan (17.7.2018 06:39)
Korealainen The Bell -julkaisu kertoi viime viikolla tiedoista, joiden mukaan Samsungilta olisi tulossa ensi vuonna peräti kolme Galaxy S10 -mallia. Tähän asti erilaisia kokovariaatioita on ....
Skype uudistui – Saa tuen puheluiden nauhoitukselle Skype uudistui – Saa tuen puheluiden nauhoitukselle (16.7.2018 19:42)
Aikoinaan nettivideopuheluiden ykköseksi muodostunut Skype on saamassa ominaisuuden, jota palvelun käyttäjät ovat jollain tasolla toivoneet ehkä jo 15 vuotta – nimittäin mahdollisuuden nauhoittaa puheluita. ....
Hinnat eivät ole nousussa – Galaxy Note9:n hinta jäämässä tuhannen euron tasolle Hinnat eivät ole nousussa – Galaxy Note9:n hinta jäämässä tuhannen euron tasolle (16.7.2018 06:53)
Uuden sukupolven teknologiassa ominaisuudet lisääntyvät ja tehostuvat, mutta hinta pysyy usein samalla tasolla kuin aiemminkin. Tästä näkökulmasta katsottuna ei pitäisi olla kovin suuri ihme, ....
3 kommenttia
Koneoppimisen aikakausi – Tarjoukset eivät ole enää samoja kaikille Koneoppimisen aikakausi – Tarjoukset eivät ole enää samoja kaikille (16.7.2018 06:41)
Supercellin data scientist Jarno Seppälä piti hiljattain esitelmän Games First -tapahtumassa, missä on kertoi miten peliyhtiö hyödyntää koneoppimisen mahdollisuuksien Clash Royale -pelissä. ....

Uutisarkisto