AfterDawn logo

Aktiivisuusranneke auttoi oikeusistuimen ratkaisussa

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Älytekniikka avustaa ihmisiä jokapäiväsessä elämässä ja tavallisissa askareissa usealla eri tavalla, mutta sen tärkeyttä ei voi vähätellä edes oikeussaleissa. Kännykät ovat eittämättä ratkaisseet oikeustapauksia, mutta uusien tietojen perusteella kenties näkymättömämpi älylaite ratkaisee yhä useampia tapauksia tulevaisuudessa.

Engadget kertoo Yhdysvaltojen Pennsylvanian osavaltiossa käydystä oikeuskäsittelystä, jossa ratkaisuun vaikutti olennaisesti aktiivisuusrannekkeen data.

Hätäkeskukseen soittanut henkilö ilmoitti kotiinsa murtautumisesta ja raiskauksesta. Henkilö kertoi heränneensä henkilön hyökätessä ja hukanneensa rannekkeen taistellessa vastaan. Poliisi kuitenkin löysi Fitbit-rannekkeen ja sen tallentaneet tiedot kertoivat toista.

Aktiivisuusranneke oli tallentanut tietoja henkilön valveillaolosta ja liikkumisesta koko yön aikana. Yhdessä muiden täsmäävien todisteiden kanssa hän itse joutui oikeuskäsittelyn kohteeksi virheellisten tietojen takia.


Älykellojen ja aktivisuusrannekkeiden aika oikeussaleissa on varmasti vasta alkamassa, mutta on hyvä muistaa, etteivät tiedot rannekkeissa aina pidä täsmällisesti paikkansa. Muiden todisteiden olemassaolo onkin erityisen tärkeää, kun käytössä on uudenkaltainen todistusaineisto, kuten älyrannekkeen data.

1 KOMMENTTI

jeuwoiruajsewrfiouas (vahvistamaton)1/1

öö mitvit nukkuko se muka se ranneke ranteessaan

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT