AfterDawn logo

Puettavalta teknologialta odotetaan liki 200% kasvua

AfterDawn AfterDawn

Tutkimusyhtiö IDC on julkaissut uusia lukuja puettavan teknologian suosiosta. Tutkimuksen mukaan vuonna 2015 puettavien laitteiden myynti kasvaa liki kolmenkertaiseksi.

IDC:n mukaan viime vuonna myytiin 26,4 miljoonaa puettavaa laitetta ja tänä vuonna kasvua odotetaan 173,3 prosenttia 72,1 miljoonaan laitteeseen.

Tutkimusyhtiö jakaa puettavan teknologian kahtia "tavallisiin" ja "älykkäisiin" laitteisiin. Erityisesti jälkimmäinen osio kasvaa. Älykkäillä se viittaa laitteisiin, joissa voi käyttää kolmannen osapuolen sovelluksia, joihin lukeutuu tietysti Apple Watch.

Vuoteen 2019 mennessä IDC odottaa markkinoiden kasvavan yli 150 miljoonaan laitteeseen.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT