AfterDawn logo

Hakkerit iskivät lentoyhtiöön - 1400 matkustajan matka keskeytyi

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Puolalainen lentoyhtiö LOT on joutunut perumaan 10 lentoa ja viivästyttämään monia muita Frédéric Chopinin kansainvälisellä lentokentällä Varsovassa, kun hakkerit pääsivät yhtiön tietokonejärjestelmään, kirjoittaa Reuters.

Järjestelmään murtauduttiin sunnuntaina iltapäivällä ja sen korjaaminen kesti noin viisi tuntia. Yhtiön mukaan jo ilmassa olleiden koneiden turvallisuus ei vaarantunut iskussa. Myöskään itse lentokentän turvallisuus ei ollut uhattuna ja kentälle matkalla olleet koneet pääsivät laskeutumaan.

Yhtiö kertoi olevansa huolissaan myös muista lentoyhtiöistä, sillä LOT:n itsensä käyttämä järjestelmä on alan viimeistä huutoa. Niinpä samat tietoturva-aukot voivat löytyä myös muiden yhtiöiden järjestelmistä.

Viranomaiset tutkivat tapausta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT