AfterDawn logo

Suomen uutissivustojen mobiilituki kesällä 2015

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
10 kommenttia

On kulunut vuosi siitä, kun julkistimme kotimaisten uutissivustojen "häpeälistan", eli listasimme HIGH.FI -palvelussamme listan, joka kertoo miten hyvin tai huonosti kukin uutissivusto palvelee mobiilikäyttäjiä.

Lista koostuu kaikista HIGH.FI'n seuraamista kotimaisista uutislähteistä ja testaamme aika ajoin sivustojen mobiilitukea käsipelillä. Kävimme viikonlopun aikaan yksi kerrallaan läpi kaikki listan uutispalvelut ja päivitimme listauksen ajan tasalle.

Ilahduttavaa on, että mobiilikäyttäjät otetaan huomioon vuosi vuodelta paremmin: viime vuoteen nähden parannus on ollut valtava ja erittäin moni uutispalvelu onkin uusinut sivustonsa ns. responsiivista suunnittelua käyttäen.

Käytännössä uutissivujen suhtautumisen mobiilikäyttäjiin voi jakaa karkeasti kolmeen leiriin:

  1. Parhaassa "a-luokassa" ovat sivustot, jotka on toteutettu responsiivisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että täsmälleen sama sivu mukautuu päätelaitteen mukaan joko ns. tietokonelevyiseksi tai kännykkäkokoon. Tällöin yleensä myös kaikki sivun toiminnallisuudet, kuten kommentointi, jne ovat myös mobiilikäyttäjien käytettävissä sellaisenaan.
  2. Hyvänä kakkosena tulevat sivut, jotka tarjoavat erillistä mobiiliversiota sivuistaan. Tämä toteutetaan joko kysymällä käyttäjältä lupa siirtää heidät mobiilisivuille - tai tekemällä siirto automaattisesti. Ongelman muodostavat sivustot, kuten mm. AfterDawnin mobiiliversio, joissa mobiiliversiossa on tarjolla vähemmän ominaisuuksia kuin ns. täysversiossa. Tyypillisimmillään käyttäjäkommentoinnin mahdollisuus puuttuu mobiiliversiosta.
  3. "Ei paljon kiinnosta" -ryhmä luottaa vahvasti siihen, että kännyköillä tapahtuva netin selailu on ohimenevä ilmiö. Kuten itse internetkin. Joten mobiilikäyttäjiä ei huomioida mitenkään, vaan tarjolla on ainoastaan työpöydälle suunniteltu versio ja sillä hyvä.

Mutta kuten mainittu, kaikki viimeisen vuoden aikana tehdyt sivustouudistukset ovat olleet responsiivista tekniikkaa hyödyntäviä - ja uudistuksia onkin ollut paljon. Merkittävimpänä tietysti Suomen suurimman verkkosivun, Ilta-Sanomien, siirtyminen responsiiviseen sivuversioon kuluneen vuoden aikana. Jälkimmäisestä häpeälaarista löytyy toki mm. Hymy, useita Talentumin sivustoja, Sportti.com ja muita varsin isojakin sivustoja. Mutta luotamme siihen, että listauksestamme tulee täysin tarpeeton jo vuoden, kahden sisään, kun kaikki sivustot ymmärtävät sen, että webin nykyinen kasvu on käytännössä täysin mobiilikäytön varassa.

Lukuja

Alla jakauma vuoden takaa ja tältä vuodelta:

 06/201506/2014
Responsiivinen61%42%
Automaattinen siirto mobiiliversioon4%10%
Siirto mobiiliin, kysytään ensin lupa9%16%
Ei lainkaan mobiilitukea25%30%
"Muut"1%2%

Sarjassa "muut" ovat mm. sivustot, joilla kyllä on erillinen mobiilisivusto, mutta sinne ei tarjota lainkaan uudelleenohjausta.

Täydellinen listaus testaamistamme sivuista löytyy täältä:

Kotimaisten uutissivustojen mobiilituki

10 KOMMENTTIA

Lumikki1/10

Joo ihan kiva että omia näkökulmia halutaan kehua, pahus vaan että ne eivät ole ainoita näkökulmia.

Ensinnäkin on hieno asia että sivustot alkaa tukea mobiili laitteita paremmin, sille on ollut tarvetta. MUTTA se ei tarkoita että se responsiivisesti toteutettu sivusto olisi paras. Se voi olla paras KOMPROMISSI. Paras sivusto on se jossa on oma sivusto mobiileille eli kosketusnäyttö käyttöliittymälle ja toinen sivusto työpöytä PC-näytöille joissa on hiiri ja näppäimistö. Tällöin se on optimoitu molempiin parhaalla tavalla. Se on tietysti aina oma asiansa jos jokin sivusto on huonosti tehty oli se mikä tahansa.

Lainaus:

"Ei paljon kiinnosta" -ryhmä luottaa vahvasti siihen, että kännyköillä tapahtuva netin selailu on ohimenevä ilmiö. Kuten itse internetkin.


Mistä hitosta te olette tämmöistä hölynpölyä päätelleet. Vedätte ihan hatusta olettamuksia ja teette asiasta sellaisen kuin jotkut muut ihmiset olisivat sitä mieltä mitä te oletatte heidän olevan. Se että joku ei ole kiinnostunut voi tarkoittaa niin monia asioita. En ole ikinä kuullut noin typeriä kommentteja joita väitetään muiden mielipiteiksi.

On se hyvä että pidätte responsiivisesti toteutuksesta, mutta älkää olettako että kaikki on samaa mieltä. Itse olen nähnyt monia web-sivustoja jotka ovat muuttuneet niin että niissä on mobiili tuki, usein niiden käytettävyys on heikentynyt työpöytä PC:ssä vaikka mobiili käyttö on parantunut. Ongelma on että sama asia ei taivu kahteen eri näkökulmaan yhtä hyvin, vaan aina joudutaan kompromissiin.

Zeitsei2/10

^Näin juuri. Kaikkein häpeällisintä on korvata hyvin toimiva sivuston ulkoasu "modernilla" ja pelkistetyllä UI:llä sen sijaan, että tarjotaan erillisiä versioita mobiilikäyttäjille ja PC-käyttäjille.
Usein mobiilisivut ovat niin köykäisiä ja/tai osiot on piilotettu miljoonan täppäilyn taakse, että mieluummin käytttää työpöytäversiota kännykän ruudulla.

dRD3/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ensinnäkin on hieno asia että sivustot alkaa tukea mobiili laitteita paremmin, sille on ollut tarvetta. MUTTA se ei tarkoita että se responsiivisesti toteutettu sivusto olisi paras. Se voi olla paras KOMPROMISSI. Paras sivusto on se jossa on oma sivusto mobiileille eli kosketusnäyttö käyttöliittymälle ja toinen sivusto työpöytä PC-näytöille joissa on hiiri ja näppäimistö. Tällöin se on optimoitu molempiin parhaalla tavalla. Se on tietysti aina oma asiansa jos jokin sivusto on huonosti tehty oli se mikä tahansa.


Tuon mainitsemasi yhdistelmän voi toteuttaa myös responsiivisesti - työpöytäversiohan voi olla ihan erinäköinenkin, ollen silti sama sivu kuin mobiiliversio. Ongelmaksi tuleekin oikeastaan se, että enää ei puhuta pelkästään mobiili vs tabletti vs työpöytä -tilanteesta, vaan päätelaitteet yleensäkin ottaen monipuolistuvat jatkuvasti ja hiirikäyttö on vain yksi näistä malleista - ja jatkuvasti pienenevä osa webin käyttöä.

Ja ei, me emme niinkään responsiivisen perään ole huudelleet, onhan AfterDawnikin edelleen kahden eri version varassa. Mutta netin jättiläiset, tärkeimpänä Google, ovat linjanneet, että sivujen tulee olla mobiiliystävällisiä lähiaikoina tai Google antaa sukkasaippuaa sivujen sijoituksille hakutuloksissaan. Ja Google nimenomaan kertoo omasta näkökulmastaan ykkösvaihtoehdoksi responsiiviset sivut.

Tärkein on tietysti ihan puhdas maalaisjärki: yläpitämällä vain yhtä sivustoversiota kaikki ominaisuudet saadaan tuotua kaikille päätelaitteille samaan aikaan. Käytännössä kahden eri version ylläpito vie kaksi kertaa enemmän aikaa ja resursseja, joka on sitten pois jostain muualta.

Lainaus:

Lainaus:

"Ei paljon kiinnosta" -ryhmä luottaa vahvasti siihen, että kännyköillä tapahtuva netin selailu on ohimenevä ilmiö. Kuten itse internetkin.

Mistä hitosta te olette tämmöistä hölynpölyä päätelleet.

Jos eletään vuotta 2015, jolloin muu kuin työpöytätietokoneella tapahtuva käyttö on jo >50% kaikesta www-sivujen käytöstä - ja kasvaa koko ajan - voidaan aika lailla perustellusti sanoa, että on jonkinlaista laiskuutta se, että uutispalvelulla ei ole minkäänlaista mobiilisivua olemassakaan. Ymmärrän sen, että on erillinen mobiiliversio - näinhän meilläkin on - mutta se, että sellaista ei ole lainkaan ja taustalla on kuitenkin kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa tekevä mediatalo, on kyseessä tietoinen valinta.

Lumikki4/10

Lainaus:

Tuon mainitsemasi yhdistelmän voi toteuttaa myös responsiivisesti - työpöytäversiohan voi olla ihan erinäköinenkin, ollen silti sama sivu kuin mobiiliversio.


Ei voida, koska sen sivuston käyttäminen erillaisilla laitteella ei ole koskaan sama asia, koska käyttöliittymä ja näytön koko ovat aivan erillaisia. Jotta asia onnistusi responsiivisesti niin pitää sivujen rakenteen olla tietynlainen ja se myös aina näkyy. Tavallaan kyse on eräänlaisesta laatikkomaisesta ajattelusta. Vaikea selittää, hieman sama kuin PC-pelit eivät ole parhaita koska konsolin tekniikka rajoittaa asioita. Sen toisen rajoitukset aina vaikuttaa siihen toiseen myös. Esimerkiksi kuinka paljon tekstiä mahtuu "laatikkoon".

Lainaus:

Tärkein on tietysti ihan puhdas maalaisjärki: yläpitämällä vain yhtä sivustoversiota kaikki ominaisuudet saadaan tuotua kaikille päätelaitteille samaan aikaan. Käytännössä kahden eri version ylläpito vie kaksi kertaa enemmän aikaa ja resursseja, joka on sitten pois jostain muualta.


Niinpä minun tarpeeni ja raha. Kertoo jo paljon...

Lainaus:

Jos eletään vuotta 2015, jolloin muu kuin työpöytätietokoneella tapahtuva käyttö on jo >50% kaikesta www-sivujen käytöstä - ja kasvaa koko ajan - voidaan aika lailla perustellusti sanoa, että on jonkinlaista laiskuutta se, että uutispalvelulla ei ole minkäänlaista mobiilisivua olemassakaan. Ymmärrän sen, että on erillinen mobiiliversio - näinhän meilläkin on - mutta se, että sellaista ei ole lainkaan ja taustalla on kuitenkin kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa tekevä mediatalo, on kyseessä tietoinen valinta.


Sinä huudat mobiilia ja monella yrityksellä ei ole minkäänlaisia web-sivuja vielä. Puhumattakaan että monet niistä nykyisistä web-sivuista ovat aivan surkeita katsoi niitä millä laitteella tahansa. Eikä Teidänkään responsiivisissa sivuissa paljon hurraamista ole. Te vain itse luulette että ne ovat hyviä.

Asiat tapahtuu yleensä omalla aikataululla sitten kun ihmiset ja yritykset ovat asiaan valmiita. Eikä siksi että joku Google huutaa omaa uskontoaan siellä. Me ihmiset kun emme elä samassa arvomaailmassa ja meillä tosiaan ei ole aina samoja näkemyksiä asioista.

Raha, ihan kuin se olisi ainoa tärkeä asia maailmassa.

PatrikSelin5/10

Onhan se valitettavaa, että kaikkien mieltymyksiä ei voida saada esille. Itse mm. toivon 90-luvun sivusuunnittelun takaisin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Asiat tapahtuu yleensä omalla aikataululla sitten kun ihmiset ja yritykset ovat asiaan valmiita. Eikä siksi että joku Google huutaa omaa uskontoaan siellä. Me ihmiset kun emme elä samassa arvomaailmassa ja meillä tosiaan ei ole aina samoja näkemyksiä asioista.

Ongelma tässä olisi se, että asiat tapahtuisi paljon hitaammin. Yleensä ihmiset ovat tyytyväisiä nykyiseen tekniikkaan. Google on merkittävä tekijä ja sillä on mahdollisuus muuttaa asioita. Muun muassa uutissivustoille sillä saadaan kävijöitä. Ja jos ihmisiin on uskominen, niin eihän kukaan olisi tullut ostamaan älypuhelimia tai tabletteja, joka ei ole edes puhelin tai tietokone.

Vastaantulleet responsiiviset sivut ovat olleet hyvästä loistavaan, mutta mobiilisivut ovat olleet kehnoja ja muistuttavat 90-luvun sivusuunnittelua... hetkinen.

Kahdella sivustolla teet hakukoneille tuplasisältöä, josta he eivät pidä. Tableteilla mobiilisivun sijaan saattaa tula tietokoneversio - omaan jalkaan ampuminen on mieluisempaa. Ja yleensä mobiilisivut on tarkoitettu yhdelle näyttökoolle ja nykyajan älypuhelimien/tablettien suuret näytöt ovat selkeästi suurempia kuin oletus.

Lumikki6/10

Lainaus:

Ongelma tässä olisi se, että asiat tapahtuisi paljon hitaammin.
....
Kahdella sivustolla teet hakukoneille tuplasisältöä, josta he eivät pidä.


Sinä puhut osittain asioista jossa Google tai yritys itse ei pidä jostain. Mitä sillä on väliä sen sivuston käyttäjälle että pitääkö Google tai yritys itse jostain, kun ne web-sivustot on tehty yrityksen asiakkaille. Pitääkö asiakkaat siitä web-sivustosta on se joka merkitsee.

Tuo on juuri se ongelma eli katsotaan ihan väärään suuntaan, eli mitä Google pitää tai mitä yritys itse on mieltä, kun pitäisi kysyä mitä mieltä se asiakas on.

Lainaus:

Ja jos ihmisiin on uskominen, niin eihän kukaan olisi tullut ostamaan älypuhelimia tai tabletteja, joka ei ole edes puhelin tai tietokone.


Sanoo kuka? Koska se mitä minä tässä näen on että sinä sanot mitä sinä luulet muiden olevan mieltä.

Tarkoitan tällä kaikella että on kaksi eri asiaa mitä mieltä itse on asioista ja väittää että muut ihmiset ovat jotain mieltä perustuen omiin olettamuksiin. Esimerkiksi Microsoft teki olettamuksia että kuluttajat olivat valmiita siirtymään kosketusnäyttö pohjaiselle työpöytäjärjestelmälle Windows 8:ssa koska he itse uskoivat asiaan. Toisin kävi. Kyse ei ole pelkästään siitä että miten ajoittaa asioita vaan että kaikki ihmiset eivät ole aina sama mieltä kuin suosituin tulos tai oma olettamus. Tarkoittaen jos tilastollisesti 70% on jotain mieltä niin se ei tarkoita että 100% ihmistä on valmiita siirtymään siihen mitä ne 70% haluaa. Ihmiset tekee omia ratkaisuja ja ne voivat olla erillaisia kuin oletetaan tai massavirrasta poikkevia. Pitää hyväksyä että kaikkia asioita/ihmisiä ei saa yhteen ja samaan helppoon muottiin.

PatrikSelin7/10

Voisitko antaa linkin hyvin tehtyyn mobiilisivuun?

user@org (vahvistamaton)8/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ensinnäkin on hieno asia että sivustot alkaa tukea mobiili laitteita paremmin, sille on ollut tarvetta.


Samaa mieltä,

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

MUTTA se ei tarkoita että se responsiivisesti toteutettu sivusto olisi paras. Se voi olla paras KOMPROMISSI.


Vanha, parjattu ohje, sivu tehdään niin että toimii erilaisissa päätelaittessa ja ikkunoissa.
Se on nykään "90 lukua", nyt pitää olla responsiivisiä, jolla yritetään tehdä samaa, mutta paljon raskaammin. Eli vaikea puhua mobiilista, vaan sivuista jotka vaatii hyvillä yhteyksillä tehokkaissa laitteissa.

Tämä uutisen sivukin taitaa toimia ja skaalautua parheiten jos heittää kaiken turhan mäkeen, ulkonanäkö ns 90 luvun tyylillä, mutta toimii.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Paras sivusto on se jossa on oma sivusto mobiileille eli kosketusnäyttö käyttöliittymälle ja toinen sivusto työpöytä PC-näytöille joissa on hiiri ja näppäimistö.

Aivan.
Tai niin että toimivat sivut, ja tarvittaessa eroikoisversio joka optimoitu johonkin käyttöön.
Mobiili vs työpöytä ei ehkä ole oike tapa lähestyä, vaan ennemmin erityinen käyttötapa ja laite kokoonpano.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Lainaus:

"Ei paljon kiinnosta" -ryhmä luottaa vahvasti siihen, että kännyköillä tapahtuva netin selailu on ohimenevä ilmiö. Kuten itse internetkin.


Mistä hitosta te olette tämmöistä hölynpölyä päätelleet. Vedätte ihan hatusta olettamuksia ja teette asiasta sellaisen kuin jotkut muut ihmiset olisivat sitä mieltä mitä te oletatte heidän olevan. Se että joku ei ole kiinnostunut voi tarkoittaa niin monia asioita. En ole ikinä kuullut noin typeriä kommentteja joita väitetään muiden mielipiteiksi.


Jos sivut ei toimi kuin joillain tietyllä käyttäjällä tietyssä käyttöympäristössä niin kuvaa usein hyvin hälläväliä meininkiä, no totuus ehkä ihan aina noin raju. Voi joku ihan perustellusti haluta vain 15" SVGA Netscape työpöytä käyttäjät ja sen takia julkaisee erikoisversiota heitä varten (eikä mitään muuta)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PatrikSelin:


Kahdella sivustolla teet hakukoneille tuplasisältöä, josta he eivät pidä.


Niin no, ainakin osa hakukoneista arvostaa mobiilisuutta, eli olisko ennemmin päinvastoin.

Ei siihen kahtasivustoa tarvita, no en varma mitä tuolla tarkoitit.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PatrikSelin:

Ja yleensä mobiilisivut on tarkoitettu yhdelle näyttökoolle ja nykyajan älypuhelimien/tablettien suuret näytöt ovat selkeästi suurempia kuin oletus.


Osa mobiilisivuista on tehty "idioottimaisesti", samoin kuin osa ns työpöytäsivujakin.

Jos tehty yleisesti pienille, niin se yleensä toimii isommissakin.

Melkein yleisempi ongelma on että joku saanut päähän päättää lukina pulesta tekstin koon, sitä jopa ns uusilla "responsiivisilla" sivuilla.

3rd_party9/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Mutta netin jättiläiset, tärkeimpänä Google, ovat linjanneet, että sivujen tulee olla mobiiliystävällisiä lähiaikoina tai Google antaa sukkasaippuaa sivujen sijoituksille hakutuloksissaan. Ja Google nimenomaan kertoo omasta näkökulmastaan ykkösvaihtoehdoksi responsiiviset sivut.

Googlen motiivit tässä asiassa eivät satavarmasti ole vilpittömät. Heillä on todella vahva jalansija mobiilimarkkinoilla, joten heille on vain ja ainoastaan etu jos kaikkissa asioissa mennään mobiili edellä (sitähän responsiivinen IMO on: mobiilisovellus mikä toimii myös työpöydällä).

user@org (vahvistamaton)10/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti "uutinen":

...Hyvänä kakkosena tulevat sivut, jotka tarjoavat erillistä mobiiliversiota sivuistaan. Tämä toteutetaan joko kysymällä käyttäjältä lupa siirtää heidät mobiilisivuille - tai tekemällä siirto automaattisesti. Ongelman muodostavat sivustot, kuten mm. AfterDawnin mobiiliversio,
...


Afterdawn.com on esimerkki muutamasta tyypillisestä ongelmasta.
Sivulla ei ole linkkiä mobiiliversioon, tai jos on niin hyvin piilotettu, eli käyttäjän pitää osoite tietää. Edes. tyypillinen alidoiman ei toimi "m" (tai vie erikieliseen). paluuta normaaliinkaan ei aina löydy. Hyvää että mobiili version uutisista löytyy saman uutisen isonversion toimiva linkki, sivun alimmaisena. Jos alas kokoaa linkkilistan, niin sivun yläreunaan voisi laittaa linkin sinne alas.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT