AfterDawn logo

Xbox-tiimi puhuu konsolinsa virransäästöstä

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Microsoftin Xbox-tiimin virallinen uutiskanava Xbox Wire kertoo, että Xbox Onen virransäästötilaa kysytään jatkossa. Konsolitiimin sisältä kerrotaan, että virrankulutus on tärkeää ottaa huomioon.

Vanhemassa Xbox 360 -konsolissa ongelmina nähtiin erityisesti sovellusten ja pelien päivitysten toteutus sekä virranhallinta. Ongelmiin vastattiinkin mm. Instant-on-ominaisuudella, jolla käynnityksen yhteydessä lamauttavista päivityksistä päästiin eroon ja mukaan saatiin aina päällä oleva ääniohjaus.

Xbox-tiimi on kuitenkin huomannut, että käyttäjät eivät välttämättä halua ominaisuutta päälle ja ovat tietoisia sen aiheuttamasta ylimääräisestä sähkölaskusta. Xbox Onen virransäästötila tuodaankin jatkossa esille konsolin ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä, eikä Instant-on-ominaisuutta laiteta automaattisesti päälle.

Virransäästötilan kysely saapuu myytäviin Xbox One -konsoleihin ympäri maailman tulevien kuukausien aikana. Jo konsolin omistavat voivat laittaa sen päälle asetuksista, mikäli aina päivitetty konsoli ei ole ylimääräisen muutaman euron vuosittaisen sähkölaskun arvoinen.

2 KOMMENTTIA

Sefriol1/2

Jos on noin kiinnostunut sähkölaskusta, niin eikö voisi vetää vain töpselin irti seinästä?

Mauriland2/2

ja tätä jankutetaan maassa missä taloja lämmitetään yli 70% vuodesta :D suurta osaa vielä suorasähköllä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT