AfterDawn: IT-alan uutiset

Windowsista avointa lähdekoodia? "Ei mahdoton ajatus"

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 4.4.2015 17:53 Kommentteja (5)

Windowsista avointa lähdekoodia? "Ei mahdoton ajatus" Microsoftin arvostetuimpiin insinööreihin lukeutuvan Mark Russinovichin mukaan Windowsin muuttaminen avoimeksi lähdekoodiksi ei ole nykypäivänä mikään mahdoton ajatus. Ohjelmistojätillä Azuren teknologiajohtajana työskentelevän Russinovich kertoi ChefConf-tapahtumassa Microsoftin punnitsevan jatkuvasti avoimen ja suljetun lähdekoodin hyötyjä eri ohjelmistojen kohdalla.
Vaikka Microsoftin sisällä Windowsin lähdekoodin avaamista ei pidetäkään enää mahdottomana ajatuksena, siitä on vielä pitkä matka käytännön muutoksiin. VentureBeatille asiaa kommentoineen Microsoftin edustajan mukaan yhtiö ei ole tehnyt minkäänlaisia päätöksiä, joilla käyttöjärjestelmästä yritettäisiin tehdä avointa lähdekoodia.

Russinovichin kommentit kuitenkin osoittavat, ettei Microsoft suhtaudu enää avoimeen lähdekoodiin syöpänä, kuten vuosituhannen alussa Steve Ballmerin toimitusjohtajakauden aikana.

Ajattelumallien muutos näkyy jo käytännössäkin: Microsoft on esimerkiksi julkaissut useimmat .NET-kehitysympäristön ydinkomponentit avoimena lähdekoodina.

Viime kädessä Windowsin lähdekoodin avaaminen tai avaamatta jättäminen riippuu rahasta. Jos Microsoft ei pysty tulevaisuudessa tekemään rahaa suoraan Windowsilla, voi käyttöjärjestelmän avaaminen olla järkevää: se voisi mahdollistaa epäsuoran liiketoiminnan Windowsin ympärillä (samaan tapaan kuin Google tekee Androidin kohdalla). Jos taas Windowsin lisenssejä ostetaan tulevaisuudessakin, niin Microsoftilla tuskin on mitään syytä avata käyttöjärjestelmän lähdekoodia kenellekään.

Windowsin lähdekoodin avaamisesta puhutaan alla olevalla videolla kohdan 38:25 jälkeen.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

14.4.2015 19:58

Harmittaa sanoa, mutta tuo olisi kaikkien etu. Jos julkistaisivat esimerkiksi seiskan sorsat, olisi iso etu linux puolelle.

24.4.2015 21:10

Julkaisisivat vaan niin loppuisi joidenkin kyllästymiseen asti hokema avoimen autuus. Pidetään peukkuja :D



34.4.2015 22:04

Microsoft ei tee Windowsista avointa muussa tapauksessa kuin että ne on saaneet jo lypsettyä sillä kaiken rahan minkä saavat ja koittavat vain antaa jatkoa asiaa toisella tavalla.

44.4.2015 22:35

idea tuossa on azure ja docker, docker (seuraava windows ja varsinkin windows server yhdistävät dockeria joka on avoimen lähdekoodin softaa) vaatii enempi avoimuutata lähdekoodiin ja sillä ajettuna tulee tilanne jossa softat ovat käyttöjärjestelmäriippumattomia ja OS pystytään ajamaan containerissa joka on virtualisoitu virtuaalikone, eli ei enään edes ole virtuaalikomponenttejä (tekee azuressa ajosta vähän kepeämpää)

56.4.2015 8:55

Jostain syystä en ole yllättynyt. MS on panostanut avoimiin standardeihin ja kommuuniin etenkin Powershellin kohdalla. Uusin versio tukee jo käytännössä Linuxia CIMin avulla.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 6.4.2015 @ 11:32

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan (21.9.2018 16:28)
Suoratoistopelaamiseen tarkoitettu PlayStation Now -palvelu muuttaa joiltain osin toimintastrategiaansa, sillä tulevaisuudessa valikoituja pelejä on mahdollista ladata omalle konsolille ja niitä ....
Amazon levittäytyy kaikkialle elämääsi – Esitteli puheohjattavan mikron Amazon levittäytyy kaikkialle elämääsi – Esitteli puheohjattavan mikron (21.9.2018 10:47)
Amazon teki eilen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa ainakin sen selväksi, että yhtiö haluaa levittää Alexa-puheavustajan aivan kaikkialle – koteihin, autoihin, työpaikoille ja kaikkiin mahdollisiin ....
Spotify avaa ovet kaikelle musiikille – Lataa ilmaiseksi sisältöä Spotifyhin Spotify avaa ovet kaikelle musiikille – Lataa ilmaiseksi sisältöä Spotifyhin (21.9.2018 10:23)
Spotify on päättänyt avata muusikoille mahdollisuuden ladata musiikkiaan suoraan suoratoistopalveluun, minkä lisäksi koko prosessi on artiseille täysin ilmaista. Tällä hetkellä työkalu on beta-asteella ....
iPhone XS ja XS Max tulivat kauppoihin – Hinta saattaa karkottaa ostajia iPhone XS ja XS Max tulivat kauppoihin – Hinta saattaa karkottaa ostajia (21.9.2018 09:59)
Applen uudet iPhone XS- ja iPhone XS Max -älypuhelimet ovat tulleet myyntiin Suomessa. Puhelimia on saatavilla kaikkien suurimpien myyntikanavien kautta, muun muassa operaattorit, elektroniikan ....
Kiinan rikkain mies pettyi Trumpiin – Luopuu lupauksesta luoda miljoona työpaikkaa Kiinan rikkain mies pettyi Trumpiin – Luopuu lupauksesta luoda miljoona työpaikkaa (20.9.2018 16:23)
Presidenttikautensa alussa Donald Trump haali ympärilleen ystäviä ja lupasi teollisuudelle hyvää verohelpotusten muodossa, mutta viimeisen vuoden aikana hänen politiikkansa on perustunut uhittelulle. ....

Uutisarkisto