AfterDawn: IT-alan uutiset

Yrittääkö Yahoo eroon Microsoftin Bingistä?

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 29.3.2015 15:34

Yrittääkö Yahoo eroon Microsoftin Bingistä? Yahoon ja Microsoftin hakuyhteistyön jatkumiseen liittyvät neuvottelut viivästyvät vielä lisää, uutisoi Reuters. Yahoo on vuodesta 2010 lähtien käyttänyt hakupalveluissaan oman hakukonemoottorin sijaan Microsoftin Bingiä.
Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle SEC:lle jätetyn dokumentin mukaan Yahoo ja Microsoft ovat sopineet kuukauden lisäajasta, jonka aikana yhteistyölle haetaan uudet raamit. Neuvotteluiden alkuperäinen takaraja oli jo helmikuun lopulla, mutta sitä päätettiin siirtää kuukaudella.

Takarajan lykkääminen kahdesti voi olla merkki siitä, että Yahoolla ja Microsoftilla on vaikeuksia päästä sopuun yhteistyön jatkamisen ehdoista. Vuonna 2010 aloitetusta yhteistyö on suunniteltu kymmenen vuoden mittaiseksi, mutta sopimukseen jätettiin mahdollisuus neuvotella ehtoja uudelleen viiden vuoden jälkeen. Puolivälin krouvin neuvottelukierros on parhaillaan käynnissä.

Yahoo luopui oman hakukonemoottorin käytössä omassa hakupalvelussaan Carol Bartzin valtakaudella. Hänen jälkeensä yhtiön ruoriin nousseen Marissa Mayerin on sanottu haluavan palavasti eroon Microsoft-kumppanuudesta. Mayer on muun muassa yrittänyt jarruttaa Bing-hakumoottorin käyttöönottoa tietyillä markkina-alueilla.

Re/coden Kara Swisher kertoi jo vuosi sitten, että Mayer on käynnistänyt korkean prioriteetin kehitysprojekteja, joiden avulla Yahoo voisi luopua Bing-hakukonemoottorista.

Viime vuoden lopulla Mozilla kertoi vaihtavansa Firefoxin oletushakukoneen Yhdysvalloissa Googlesta Yahooseen. Huhujen mukaan Yahoo haluaisi päästä myös Applen Safari-selainten oletushakukoneeksi (Googlen ja Applen sopimuksen on kerrottu raukeavan tänä vuonna).

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti
Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää (22.2.2018 20:10)
Amazon kertoi pari vuotta sitten visiosta, jossa elintarvikekaupassa käyvän asiakkaan ei tarvitsisi jonottaa kassalla lainkaan, vaan voisi kävellä tuotteet valittuaan suoraan ovesta ulos. Amazon ....
Android Oreo -päivitykset lähtivät käyntiin Galaxy S8:lle Android Oreo -päivitykset lähtivät käyntiin Galaxy S8:lle (22.2.2018 18:56)
Samsung sai aiemmin tässä kuussa vihdoin julkaistua Android 8.0 Oreo -päivityksen viime vuoden Galaxy S -lippulaivapuhelimelleen. Galaxy S8:n omistajat joutuivat kuitenkin pian pettymään, sillä ....
uTorrentista löytyi vakava haavoittuvuus – Lataa päivitys täältä uTorrentista löytyi vakava haavoittuvuus – Lataa päivitys täältä (22.2.2018 15:38)
BitTorrentin kehittämästä suositusta uTorrent-asiakasohjelmasta on löytynyt vakavia haavoittuvuuksia. Googlella työskentelevä tietoturvatutkija Tavis Ormandy havaitsi ohjelmissa olevien ....

Uutisarkisto