YouTubesta yritetään tehdä e-urheilulähetysten mekka

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 25.3.2015 12:19

YouTubesta yritetään tehdä e-urheilulähetysten mekka Google kisasi viime vuonna Amazonin kanssa Twitchin ostamisesta, mutta hävisi lopulta tarjouskilpailun verkkokauppajätille. Googlella ei jääty turhaan murehtimaan sivu suun mennyttä yrityskauppaa, vaan yhtiö aikoo edetä pelien suoratoistolähetyksissä omin voimin.
The Daily Dotin haastattelemat lähteet kertovat Googlen omistaman YouTuben työstävän uutta verkkolähetysalustaa, jonka olisi tarkoitus palvella erityisesti pelaamisen ja elektronisen urheilun tarpeita. Google on seurannut pitkään pelivideoiden trendiä ja haluaa nyt horjuttaa lähes monopoliksi muodostuneen Twitchin asemaa.

YouTube voi esitellä uutta suoratoistoalustaa jo kesäkuussa E3-pelimessuilla.

Vaikka YouTube onkin nettivideopalveluiden ehdoton ykkönen, ei se kuitenkaan tee välttämättä autuaaksi pelien suoratoistolähetyksissä. Yhteisöpalvelu on yleensä tasan niin hyvä kuin sen taustalla oleva yhteisö, joten YouTuben on onnistuttava keksimään temppu, jolla se saa sisällöntuottajat siirtymään sen alustalle – helpommin sanottu kuin tehty.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Spotify haastettiin oikeuteen – Käyttää Eminemin musiikkia luvatta Spotify haastettiin oikeuteen – Käyttää Eminemin musiikkia luvatta (22.8.2019 08:28)
Eminemin rap-uran alkuvaiheen julkaisija Eight Mile Style on haastanut suoratoistopalvelu Spotifyn oikeuteen, kertoo The Hollywood Reporter. Haasteen mukaan Spotify ei ole hankkinut Eminemin ....
1 kommentti
OnePlus TV paljastetaan aivan pian OnePlus TV paljastetaan aivan pian (22.8.2019 08:05)
OnePlus paljasti jo viime vuoden puolella, että yhtiö kehittää mobiililaitteiden lisäksi omaa älytelevisiota. Hankkeesta ei kuulunut pitkään yhtään mitään, mutta tänä kesänä huhut taas voimistuivat ....
Google tarkastaa uusia sovelluksia kolme päivää ennen julkaisua Google Play-sovelluskaupassa Google tarkastaa uusia sovelluksia kolme päivää ennen julkaisua Google Play-sovelluskaupassa (21.8.2019 19:11)
Google on kertonut Choice of Games -sivustolle, että kaikkien uusien sovelluksien kohdalla Google käyttää vähintään kolme päivää sen tarkistamiseen ennen kuin sovellus julkaistaan Google Play ....
1 kommentti
Corsair julkaisi 99 euron langattoman K57 RGB pelinäppäimistön Slipstream-teknologialla Corsair julkaisi 99 euron langattoman K57 RGB pelinäppäimistön Slipstream-teknologialla (21.8.2019 14:14)
Corsair julkaisi uuden K57 RGB Wireless pelinäppäimistön Gamescom-messuilla. Uusi näppäimistö on siis langaton ja sisältää paremman RGB-valaistuksen. Corsair esitteli myös uuden Elgato 4K60 ....
Luksus tekee paluun? Apple Watchista tulossa titaaniset ja keraamiset vaihtoehdot Luksus tekee paluun? Apple Watchista tulossa titaaniset ja keraamiset vaihtoehdot (21.8.2019 10:14)
Viime vuonna Applen älykellomallisto kaventui kun valikoimista poistuivat kalliit Edition-kellot. Tämä mallisto saattaa kuitenkin olla tulossa takaisin tänä vuonna, sillä watchOS 6:n uudesta ....

Uutisarkisto