AfterDawn logo

Nintendo kehittää uutta pelikonsolia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Päivän kovin peliuutinen on ehdottomasti Nintendon päätös tuoda omat pelihahmonsa muille kuin yhtiön omille pelialustoille, käytännössä älypuhelimille. Vaikka Nintendo turvautuukin vastaisuudessa muiden valmistamiin laitteisiin, ei yhtiö aio lopettaa omaa laitekehitystä.

Osoittaakseen olevansa sitoutunut oman konsolin kehitykseen, Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata kertoi legendaarisen peliyhtiön kehittävän uutta NX-koodinimellä tunnettua laitetta. Tarkempia tietoja laitteesta joudutaan odottelemaan ensi vuoden puolelle saakka, mutta yhtiön mukaan se edustaa uudenlaista pelikonseptia.

Nintendon tarkoituksena on tavoittaa mahdollisimman laajat kuluttajamassat älypuhelimille julkaistuilla mobiilipeleillä ja houkutella tätä kautta pelaajia sen omien konsoleiden pariin. Uuteen strategiaan liittyen Nintendo aikoo julkaista syksyllä Club Nintendon tilalle uuden jäsenyyspalvelun, jonka piiriin kuuluu Nintendon konsoleiden lisäksi muutkin päätelaitteet, kuten tabletit, älypuhelimet ja tietokoneet.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT