Tulevia Game of Thrones -jaksoja voi katsella Suomessa viiveettä – esitysaika varhain aamulla

Kirjoittaja Sami Koivunen @ 10.3.2015 22:04 Kommentteja (1)

Tulevia Game of Thrones -jaksoja voi katsella Suomessa viiveettä – esitysaika varhain aamulla HBO aikoo esittää huhtikuussa ensi-iltansa saavan Game of Thrones -sarjan jaksot samanaikaisesti yli 170 maassa. Suomessa Game of Thronesia voi katsella HBO Nordic -palvelun kautta.
Game of Thronesin ensimmäisen jakson maailmanensi-ilta on 12. huhtikuuta klo 21 itärannikon aikaa. Aikavyöhykkeistä johtuvien erojen vuoksi jaksojen ensi-illat ovat katseltavissa Suomessa vasta seuraavan päivän aamuna kello neljältä.

Jaksoja voi katsella HBO Nordic -palvelusta ilmestymisen jälkeen mihin aikaan tahansa. Julkaisuaika on sama kaikissa kauden kymmenessä jaksossa.

HBO:n lehdistötiedotteen asiasta voi lukea esimerkiksi Winter is Coming -sivustolta.

Game of Thronesin uusimman trailerin voi tarkastaa puolestaan täältä.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

110.3.2015 22:15

Jo oli aikakin, että joku kanava alkaa näyttää sarjoja samaan aikaan kuin mitä ne näkyy toisella puolella maailmaa.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Verkkokauppa.com Ale - lista parhaista tarjouksista Verkkokauppa.com Ale - lista parhaista tarjouksista (17.6.2019 19:00)
Verkkokauppa.comilla on nyt käynnissä isompia kampanja. Alennuksia löytyy tietokoneista, puhelimista, televisioista ja paljon muista tuotteista. Kampanja on voimassa 17.6. - 30.6. välisenä aikana. ....
Huawein perustaja ennustaa – Huawein liiketoiminnalta katoaa pohja kokonaan Huawein perustaja ennustaa – Huawein liiketoiminnalta katoaa pohja kokonaan (17.6.2019 18:10)
Huawein toimitusjohtaja ja perustaja Ren Zhengfein mukaan yhtiö on tähän mennessä aliarvioinut Yhdysvaltojen asettamien pakotteiden vaikutuksen liiketoimintaan. Zhengfein arvion mukaan Huawei ....
Apple siirtyy 5G-aikaan – Qualcommin modeemit kelpaavat jälleen ensi vuonna Apple siirtyy 5G-aikaan – Qualcommin modeemit kelpaavat jälleen ensi vuonna (17.6.2019 17:34)
Apple siirtyy ensi vuonna 5G-aikaan, kertoo analyytikko Ming-Chi Kuo. Qualcommin ja Samsungin toimittamat 5G-piirit löytyvät kaikkein kalleimmista malleista, joiden näyttöjen koot ovat 5,4 ja 6,7 tuumaa. ....
Jos GPS rikkoontuu, Yhdysvallat kärsii miljardin dollarin edestä tappioita joka päivä Jos GPS rikkoontuu, Yhdysvallat kärsii miljardin dollarin edestä tappioita joka päivä (17.6.2019 09:40)
Tutkimuslaitos RTI International on selvittänyt Yhdysvaltojen hallinnon alaisuuteen kuuluvan National Institutes of Standards and Technologyn (NIST) toimeksiannosta kuinka suuri taloudellinen ....
Huawein älypuhelinmyynti romahtaa – Markkinoille syntyy jopa 60 miljoonan puhelimen tyhjiö Huawein älypuhelinmyynti romahtaa – Markkinoille syntyy jopa 60 miljoonan puhelimen tyhjiö (17.6.2019 05:40)
Yhdysvaltojen asettamat pakotteet Huaweita vastaan voivat kirpaista pahemman kerran. Bloombergin tietojen mukaan Huawei odottaa sen kansainvälisen älypuhelinmyynnin laskevan peräti 40–60 prosentilla ....

Uutisarkisto