AfterDawn: IT-alan uutiset

Google tekee Androidista VR-laseille sopivaa versiota

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 7.3.2015 12:18

Google tekee Androidista VR-laseille sopivaa versiota Google on levittänyt Android-käyttöjärjestelmänsä kaikkiin mahdollisiin näytöllisiin laitteisiin autoista älykelloihin (poikkeuksena sääntöön ovat tietokoneet). Näin tulee olemaan jatkossa, sillä Wall Street Journalin mukaan Google työstää parhaillaan virtuaalitodellisuuslaseille suunniteltua Android-versiota.
WSJ:n mukaan Androidin VR-version parissa työskentelee kymmeniä insinöörejä ja käyttöjärjestelmä on tarkoitus tuoda vapaasti saataville samaan tapaan kuin muutkin Android-versiot. Google oli johtava sijoittaja virtuaalitodellisuusyhtiö Magic Leapin yli 500 miljoonan dollarin arvoisella rahoituskierroksella viime vuonna.

Tällä viikolla järjestetty GDC-pelikehityskonferenssi osoitti kuinka voimakkaasti Piilaaksossa ja koko pelisektorilla ollaan satsattu virtuaalitodellisuuteen: HTC ja Valve esittelivät Vive-lasit, Sony kertoi uutisia Project Morpheuksen kehityksestä ja AMD esitteli LiquidVR-kehitystyökalut virtuaalitodellisuuslaseille.

MWC-messuilla Samsung esitteli myös Galaxy S6 -puhelimien kanssa yhteensopivan Gear VR -laitteen, mutta Oculuksen John Carmackin mukaan Samsung aloittaa varsinaiset kaupalliset ponnistelut VR-lasien ympärillä vasta tämän vuoden lopulla. Aikaisemmin tänä vuonna Microsoft esitteli Windows 10 -aiheisessa lehdistötilaisuudessa HoloLens-hologrammilasit, jotka kilpailevat erityisesti pelaamisen osalta virtuaalitodellisuuslasien kanssa.

Applelta ei olla kuultu uutisia virtuaalitodellisuuteen liittyen, mutta työpaikkailmoitukset ja useat patenttihakemukset kuitenkin osoittavat, että Cupertinossakin ollaan kiinnostuneita virtuaalitodellisuudesta.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Maapallon ilmiöitä voi pian seurata livenä – Bill Gates mukaan satelliittihankkeeseen Maapallon ilmiöitä voi pian seurata livenä – Bill Gates mukaan satelliittihankkeeseen (23.4.2018 10:11)
Bill Gates, Softbank ja Airbus ovat perustaneet uuden EarthNow-nimisen satelliittiyhtiön, jonka päämääränä on rakentaa Maata kiertävälle radalle satelliittimuodostelma, joka kykenee välittämään ....
Applelta maailmanlaajuinen takaisinkutsu: MacBook Pro -mallin akuissa vikaa Applelta maailmanlaajuinen takaisinkutsu: MacBook Pro -mallin akuissa vikaa (22.4.2018 19:09)
Apple on tänään julkistanut maailmanlaajuisen takaisinkutsun yhdelle MacBook Pro -mallilleen. Kyseessä on 13-tuumainen malli, josta ei löyty Touch Bar -ominaisuutta, jonka valmistusaika on lokakuun ....
Google-sovellus päivittyi: Assistant oppii lempinimiä Google-sovellus päivittyi: Assistant oppii lempinimiä (22.4.2018 18:23)
Google on päivittänyt oman nimikkosovelluksen versioon 8.0. Kyseisen päivityksen myötä Google-sovellukseen on tehty varmasti pienempiä parannuksia ja korjauksia, mutta siitä paljastuu myös yksi ....
Teinille linnaa CIA-pomon ja muiden viranomaispomojen hakkeroinnista Teinille linnaa CIA-pomon ja muiden viranomaispomojen hakkeroinnista (22.4.2018 17:54)
Entisen CIA-pomon presidentti Obaman aikana ollut John Brennan on saanut nyt oikeutusta muutaman vuoden takaiselle sähköpostinsa hakkeroinnille. Hakkeriporukan perustaja Kane Gamble on saanut ....
OnePlus julkaisi trailerin OnePlus 6:lle: Nopeutta, jota tarvitset OnePlus julkaisi trailerin OnePlus 6:lle: "Nopeutta, jota tarvitset" (21.4.2018 23:40)
Kiinalaisvalmistaja OnePlus on muutaman vuoden saatossa noussut yhdeksi suurten Android-valmistajien tärkeimmistä haastajista. Nyt yhtiöltä odotetaan jälleen uutta laitetta, jonka on määrä uudistaa ....
2 kommenttia

Uutisarkisto