AfterDawn logo

Elon Musk paljasti mitä Apple maksaa Teslan työntekijöistä

AfterDawn AfterDawn

Parin viime viikon aikana useiden lähteiden vuodot kertovat Applen autoprojektista. Viime viikkoisten Bloombergin tietojen mukaan auto olisi tarkoitus saada tien päälle jo vuonna 2020.

Tällaiseen urakkaa Apple tarvitsee tietysti tuhottomasti rahallista sijoitusta, jota sillä on pankissa yllin kyllin. Mitä yhtiö on erityisesti tosin vailla, on osaava työvoima. Sähköautovalmistaja Teslalla puolestaan osaamista on ja sen tietää Applekin.

Bloomberg paljasti viime viikolla Applen autohankkeen lisäksi myös, että Apple yrittää houkutella suurilla summilla Teslan työntekijöitä, huomioi BGR.

Apple on tarjonnut Teslan perustaja Elon Muskin mukaan Teslan työntekijöille 60 prosentin palkankorotusta ja tuntuvaa 250 000 dollarin bonusta mikäli he siirtyvät Cupertinon jättiin. Musk ei tosin kertonut kuinka moni on jo Applelle siirtynyt tai moniko tarjouksen on hylännyt.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT