AfterDawn: IT-alan uutiset

Sony-hakkerit veivät uuden James Bondin käsikirjoituksen

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 15.12.2014 16:37 Kommentteja (1)

Sony-hakkerit veivät uuden James Bondin käsikirjoituksen Sonyn verkkoon tunkeutuneet hakkerit saivat haltuunsa omien tietojensa mukaan jopa 100 teratavua dataa. Sony ei ole kertonut lukuja, mutta huoli vuotanutta materiaalia kohtaa on ollut ilmiselvä.
Uusimpana käänteenä James Bondin tuottaja on huolissaan tulevan elokuvan käsikirjoituksesta, kertoo Reuters.

Brittiläinen Eon Productions kertoo tiedotteessaan, että tulevan SPECTRE-nimeä kantavan James Bond -elokuvan käsikirjoitus oli mukana näpistetyssä datassa. Tuotantoyhtiö pelkää, että hakkerit haluavat julkaista kyseisen käsikirjoituksen ja varoittavat samalla sen olevan tekijänoikeudella suojattua materiaalia.

Aiemmista tiedoista poiketen Eon Productions ei ole kuitenkaan joutunut keskeyttämään elokuvien tuottamista tai toteuttamista hakkeroinnin takia.

SPECTRE on Eonin 24. elokuva, jossa 007 seikkailee. Sen on edelleen määrä saapua elokuvateattereihin ensi vuoden marraskuussa.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

115.12.2014 17:33

Lainaus:
Tuotantoyhtiö pelkää, että hakkerit haluavat julkaista kyseisen käsikirjoituksen ja varoittavat samalla sen olevan kopiosuojattua materiaalia.

Oliskohan tekijänoikeussuojattu oikea termi?

Kyllä, muokattu.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.12.2014 @ 18:11

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
4 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto