AfterDawn: IT-alan uutiset

Kiinalaislähde vuosi kuvia uudesta Officesta Macille

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 29.10.2014 15:10 Kommentteja (2)

Kiinalaislähde vuosi kuvia uudesta Officesta Macille Microsoft valmistelee tietysti jatkuvalla syötöllä uudistuksia ohjelmistoihinsa, mutta Mac-versiot eivät ole aina aivan Windows-versioiden tasalla. Uusi vuoto kuitenkin kertoo, että ensi vuonna Office for Mac -päivittyy uuteen ulkoasuun ja ottaa Windows-version kiinni.
Kiinalaisen CnBeta-sivuston vuotaneet kuvat esittelevät Microsoftin luottamuksellista dokumenttia, joissa esiintyy uudella ulkoasulla varustettu Office for Mac. Suositun ohjelmistopaketin Mac-versio tuodaan ulkoasultaan ja toiminnallisuudeltaan vastaamaan Windows-versiota.

The history of Office for Mac -niminen dokumentti kertoo, että neljän vuoden tauon jälkeen Office-paketin Mac-versio päivittyy vastaamaan nykyaikaa. Suurimmat uudistukset ovat modernisointi, pilvitoiminnallisuudet, Outlookin uudistus ja OneNoten tuominen Macille. Modernisoinnilla Microsoft tarkoittaa tässä tapauksessa muun muassa ulkoasun päivitystä ja uutta käyttökokemusta.

Luonnollisesti näin suuri päivitys tuo täysin uudistetut ohjelmat, joihin kuuluvat muun muassa Word, Excel ja PowerPoint. Toistakymmentä sivua käsittävä dokumentti kertoo melko yksityiskohtaisesti uudistuksen kohteet.

Kaikki dokumentista vuotaneet kuvat löydät CnBetan sivuilta.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

129.10.2014 18:23
ertyghjk
Vahvistamaton

"Vuotaa"-verbin imperfekti on "vuoti", eikä suinkaan "vuosi"

229.10.2014 21:32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ertyghjk:
"Vuotaa"-verbin imperfekti on "vuoti", eikä suinkaan "vuosi"
Kumpi tahansa on kieliopillisesti oikein, "vuosi"-sanaa vain käytetään harvemmin.

Lähde:
suomisanakirja.fi
Wiktionary


Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Microsoft luovutti Cortanan kanssa? Ei kilpaile Alexaa vastaan Microsoft luovutti Cortanan kanssa? Ei kilpaile Alexaa vastaan (18.1.2019 14:29)
Kerroimme aiemmin tällä viikolla Microsoftin aikomuksesta erottaa Windows 10:n hakupalkki ja Cortana toisistaan. Ohjelmistojätti näyttää uudistavan Cortanan ympärille rakennettavaa liiketoimintastrategiaa ....
Yhä useampi katsoo Netflixiä – Yhtiö kokee Fortniten suurempana uhkana kuin HBO:n Yhä useampi katsoo Netflixiä – Yhtiö kokee Fortniten suurempana uhkana kuin HBO:n (18.1.2019 14:22)
Netflix kasvatti tilaajamääriään 33% vuonna 2018 verrattuna edellisvuoteen selviää yhtiön julkaisemasta osavuosiraportista. Netflix ylitti ja alitti odotuksia vuoden 2018 viimeisellä vuosineljänneksellä. ....
Epic Games julkaisi suuntaviivoja Fortniten kilpapelaamiselle Epic Games julkaisi suuntaviivoja Fortniten kilpapelaamiselle (18.1.2019 12:32)
Epic Games on julkaissut tulevaisuuden suuntaviivansa Fortniten kilpapelaamiselle. Epic Games on saanut runsaasti kritiikkiä suhtautumisestaan Fortniten kilpapelaamispuoleen. Kritiikkiä ....
Uno-korttipeli julkaistiin iPhonelle ja Androidille Uno-korttipeli julkaistiin iPhonelle ja Androidille (18.1.2019 10:30)
Legendaarinen korttipeli Uno on ilmestynyt nyt ilmaisena mobiilipelinä. Peliä voi pelata maailmanlaajuisesti niin iOS- kuin Android-laitteillakin. Oikeudet peliin omistava Mattel on aiemmin ....
1 kommentti
Uudet HoloLens-lasit tulevat aivan pian? Microsoft järjestää tilaisuuden Uudet HoloLens-lasit tulevat aivan pian? Microsoft järjestää tilaisuuden (18.1.2019 09:46)
Microsoft on lähettänyt medialle kutsun MWC-messuille, jossa ohjelmistojätti aikoo kertoa uutisia toimitusjohtajansa voimin. Voisi siis olettaa, että kyseessä ei ole mistään turhanpäiväisestä tilaisuudesta. ....

Uutisarkisto