AfterDawn: IT-alan uutiset

Musiikin ilmaiskuuntelu Xbox Musicilla loppuu pian

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 23.10.2014 15:19

Musiikin ilmaiskuuntelu Xbox Musicilla loppuu pian Microsoft on ilmoittanut lopettavansa Xbox Music -palvelustaan ilmaisen suoratoiston ja radion 1.12. alkaen.
Mainosrahoitteiset ilmaisominaisuudet poistuvat käytöstä kaikissa maissa, joissa ne ovat kuuluneet palveluvalikoimaan. Tämän jälkeen palvelua käyttääkseen on tilattava maksullinen Xbox Music Pass.

Kovin yksityiskohtaista syytä ilmaistoiston poistamiseen Microsoft ei ole antanut, mutta kirjoittaa sivuillaan kuitenkin, että sen tavoitteena on "tehdä Xbox Musicista kaikkein paras musiikin osto- ja tilauspalvelu".

Muutoksella ei ole vaikutusta palvelun kautta jo ostettuun sisältöön tai paikalliselta medialta toistettaviin kappaleisiin. Myös esimerkiksi luodut soittolistat säilyvät palvelussa ainakin toistaiseksi, mutta niitä ei enää pääse kuuntelemaan, ellei palvelua tilaa. Xbox Musiciin on tarjolla 30 päivän ilmainen kokeilujakso.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Piratismi ei tappanutkaan musiikkia – Kasvaa kovaa vauhtia Piratismi ei tappanutkaan musiikkia – Kasvaa kovaa vauhtia (22.9.2018 10:29)
Yhdysvaltojen musiikkiteollisuuden etujärjestö RIAA on julkaissut tilastotietoa millaisessa jamassa ala nykyisin on. Ala on ollut suurten muutosten kourissa, mutta se on kuitenkin päässyt kiinni ....
iPhone XS purettiin osiin – Sisältä löytyi pieni yllätys iPhone XS purettiin osiin – Sisältä löytyi pieni yllätys (22.9.2018 09:09)
Uusien iPhonien tullessa markkinoille, tietyistä asioista on tullut perinteitä. Puhelimet tulevat myyntiin seuraavan viikon perjantaina, sitä ennen teknologiamediat julkaisevat laitearvostelunsa ....
Keskihintainen älypuhelin hakusessa? Tällaisia ominaisuuksia saa noin 200 eurolla Keskihintainen älypuhelin hakusessa? Tällaisia ominaisuuksia saa noin 200 eurolla (22.9.2018 08:52)
Tällä viikolla Samsungilta putkahti uusi Galaxy A7 -älypuhelin, mutta keskihintaisten puhelimien anti ei jäänyt siihen. Yhtiö nimittäin paljasti uudet J-sarjan Galaxyt, jotka hintansa puolesta ....
PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan (21.9.2018 16:28)
Suoratoistopelaamiseen tarkoitettu PlayStation Now -palvelu muuttaa joiltain osin toimintastrategiaansa, sillä tulevaisuudessa valikoituja pelejä on mahdollista ladata omalle konsolille ja niitä ....
Amazon levittäytyy kaikkialle elämääsi – Esitteli puheohjattavan mikron Amazon levittäytyy kaikkialle elämääsi – Esitteli puheohjattavan mikron (21.9.2018 10:47)
Amazon teki eilen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa ainakin sen selväksi, että yhtiö haluaa levittää Alexa-puheavustajan aivan kaikkialle – koteihin, autoihin, työpaikoille ja kaikkiin mahdollisiin ....

Uutisarkisto