AfterDawn logo

Apple Pay julkaistaan maanantaina, mukana 500 uutta pankkia

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Apple kertoo parhaillaan uusista tuotteistaan ja palveluistaan. Samalla yhtiö päivitti tietoja muun muassa käyttöjärjestelmistään sekä Apple Pay -palvelusta, joka esiteltiin viime kuussa.

Yhtiön toimitusjohtaja Tim Cook kertoi, että Apple Pay julkaistaan maanantaina 20. päivä kuluvaa kuuta uusille iPhoneille. Viime kuusta mukaan on tullut 500 uutta pankkia sekä tietysti myös uusia kauppoja, joissa maksuväline toimii.

Apple Pay toimii Touch ID:n ja NFC-lähiyhteyden avulla, jonka käyttö onkin rajoitettu maksujärjestelmän käyttöön. Järjestelmä toimii sekä iPhonen sisäisissä ostoissa, että kaupoissa NFC-yhteydellä.

Toistaiseksi Apple ei ole kertonut Apple Payn saapumisesta Eurooppaan, mutta joidenkin huhujen mukaan viime aikaiset rekrytoinnit kertovat sen tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin.

1 KOMMENTTI

AkZuh1/1

Taisikos joku sanoa, että tämä on floppi joka ei tule yleistymään?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT